x

Auttaisitko meitä parantamaan Radio86:n sivuja?

Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.

KylläOsallistun kyselyyn.

EiEn osallistu kyselyyn.

Jutta Valkeinen

Päätoimittaja

Jutta Valkeinen

Kiina ilmestyi elämääni kesällä 2004 kun aloitin Kiinalaisen tunnin toimittamisen Classic Radiossa.

Ensimmäisestä työpäivästäni lähtien pesti tuntui haasteellista, mutta erittäin palkitsevalta. Olikin suoranainen lottovoitto päästä aitiopaikalle seuramaan Kiinan kehitystä, joka vaikuttaa koko maailmaan.

Nykyisin päätehtäväni Radio86:n tiimissä on varmistaa, että eri maiden nettisivujen ja radio-ohjelmien sisällön tuottaminen sujuu jouhevasti. Tampereen Tullintorin kupeessa ahkeroi tällä hetkellä toimittajia mm. Suomesta, Ruotsista, Belgiasta ja Filippiineiltä. Rohkenenkin väittää, että meillä on Suomen kansainvälisin ja iloisin toimitus!

Kun vaihdan vapaalle minut löytää useimmiten nauttimasta hyvää musiikkia, teatteria, luomuviiniä tai tofu-nuudeleita.

Luonteeltani olen optimistinen feministi. Parhain puoleni lienee terve uteliaisuus ja toivon tämän näkyvän arkisessa aherruksessanikin.