x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English25.03.2010, 07:29 GMT
Kiinan varapresidentti Xi Jinping saapuu tänään kolmipäiväiselle valtiovierailulle Suomeen tasavallan presidentti Tarja Halosen kutsusta Helsingin Sanomat uutisoi. Presidentti Halonen ottaa Xin vastaan presidentinlinnassa huomenna perjantaina. Tapaamisen aiheena on Suomen ja Kiinan kahdenvälisten suhteiden kehittäminen sekä kansainväliset suhteet.
Xi Jinpingin vierailu on osa Suomen ja Kiinan diplomaattisuhteiden 60-vuotisjuhlavuoden tapahtumia, Yle kertoo. Varapresidentti tapaa vierailunsa aikana myös eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministerin Paavo Väyrysen. Vierailuohjelmaan kuuluu lisäksi käynti Rovaniemellä pääministeri Matti Vanhasen kanssa.
Xin nimi ei välttämättä kerro monellekaan eurooppalaisista mitään. Helsingin Sanomien mukaan tilanne saattaa kuitenkin muuttua lähitulevaisuudessa presidentti Hu Jintaon jättäessä paikkansa, sillä 56-vuotiaan Xin uskotaan nousevan Kiinan seuraavaksi presidentiksi vuonna 2012. Aikakauslehti Time listasi Xin viime vuonna yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä lähinnä häneen kohdistettujen odotusten vuoksi.
Kiinalaisista poliitikoista tiedetään yleensä verrattain vähän. Xi sai viime vuonna kansainvälistä julkisuutta, kun hän syytti ulkomaita puuttumisesta Kiinan asioihin. Muuten Xi on hankkinut kannuksiaan eri maakuntien johtopaikoilta sekä siivoamalla korruptioskandaaleja. Hänen sanotaan kannattavan nollatoleranssia korruption suhteen. Xi sai lisäksi sulan hattuunsa onnistuneista Beijingin olympialaisista, joiden järjestelyistä hän oli päävastuussa.
Varapresidentti on noussut urallaan nopeasti, Helsingin Sanomat kirjoittaa. The Jameston -tutkimuslaitoksen Willy Lam arvioi kirjoituksessaan Xin saaneen puolueen sisällä hyväksyntää matalan profiilinsa sekä konsensushakuisuutensa vuoksi. The Times -lehden haastatteleman Xin perhetutun käsitys varapresidentistä tukee Lamin arviota. -Hän on henkilönä neutraali ja välttänyt aina paljastamasta voimakkaita poliittisia mielipiteitä. Hän ei ole tukenut eikä vastustanut ihmisiä tai heidän näkemyksiään avoimesti.
Tekstin lähde: Helsingin Sanomat, YLE