x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English Puhemies Maon pojanpoika on ylennetty kenraalimajuriksi, kertoo Global Times. 40-vuotias Mao Xinyu on Kiinan armeijan kautta aikojen nuorin kenraali.
03.08.2010 - Uutiset
Kiinalainen liikemies Jianhua Huang on tarjoutunut ostamaan Englannin valioliigajoukkueen Liverpoolin. ”Kenny” Huang omistaa amerikkalaisesta NBA-seurasta Clevland Cavalierista 15 prosentin osuuden ja hän on osoittanut kiinnostusta Liverpool-seuraa kohtaan aiemminkin uutisoi AP.
03.08.2010 - Uutiset
Kiinassa on sattunut kolme tuhoisaa kaivos-
onnettomuutta joiden seurauksena 25 kaivostyöläistä on kuollut, satoja loukkaantunut ja useita on kadoksissa. Xinhuan mukaan viime lauantaina tapahtuneen kaivosräjähdyksen seurauksena kuolleiden lukumäärä on noussut 17. Viimeisin onnettomuus sattui paikallista aikaa maanantaina yönä, kun yhdeksän ihmistä kuoli ja seitsemän on yhä kateissa.
03.08.2010 - Uutiset
Eteläisessä Guangzhoun kaupungissa osoitettiin sunnuntaina mieltä kantoninkiinan puolesta. Mielenosoittajat vastustavat viranomaisten suunnitelmia lisätä mandariinikiinan käyttöä paikallisen televisiokanavan ohjelmissa.
02.08.2010 - Uutiset
Kiinan kohteita on lisätty UNESCON maailmanperintökohteiden listalle Brasiliassa järjestetyssä 10 päiväisessä kokouksessa, uutisoi AFP. Lounais-Kiinassa sijaitseva Danxian maasto lisättiin listalle luonnonkauneutensa vuoksi. Joen leitteestä muodostuneet kuusi eri kohdetta ovat AFP:n mukaan kasvistoltaan ja eläinlajistoltaan suojelun arvoisia, sillä siellä kasvaa ja elää 400 harvinaista lajia.
02.08.2010 - Uutiset
Kiinan odotetaan kasvavan maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi ohittaen Japanin tämän vuoden aikana, uutisoi AP. Taloudellisen tuotannon mittareilla Kiina on jo toiseksi suurin talous heti Yhdysvaltojen jälkeen. AP:n mukaan Kiina on suurin vientivaltio, autojen ostaja ja metallin tuottaja ja sen maailman laajuinen vaikutusvalta kasvaa.
02.08.2010 - Uutiset
Kiinalainen autovalmistaja Geely on saanut maan kauppa-ministeriöltä luvan Volvon ostamiseen. Kauppa on määrä toteuttaa syyskuun loppuun mennessä.
30.07.2010 - Uutiset
Kiinaan on perustettu keskus, joka kiinnittää huomiota siihen mitä aiheita kansainvälinen media käsittelee Kiinasta, uutisoi Global Times. Keskus on perustettu yhteistyössä Beijingin kieli- ja kulttuuriyliopiston sekä useiden muiden organisaatioiden kuten Kiinan kaupallisen televisiokanavan ja Renmin-yliopiston mielipidetutkimuskeskuksen kanssa.
30.07.2010 - Uutiset
Tampereella järjestetään kahden viikon aikana muinaisen Go-lautapelin 54. vuosittainen kokous. Tampereelle kokoontuu lähes 600 pelaajaa, jotka pelaavat tuhansia pelejä kahden viikon aikana. Go-peli tunnetaan Weiqi-nimellä Kiinassa. Tapahtuma alkoi avajaisseremonialla lauantaina 24.7 ja sunnuntaina pelattiin turnauksen ensimmäinen peli.
30.07.2010 - Uutiset
29.07.2010 - Uutiset