| Radio86 kansainvälisesti: | All about China |
Tout sur la Chine |
Allt om Kina |
Alt om Kina |
Viskas apie Kiniją |
Kõik Hiinast |
|
Alles over China |
Alt om Kina |
Allt um Kína |
Kiina aikoo kouluttaa toimittajia, jotta nämä ymmärtäisivät paremmin kommunistisen uutisoinnin periaatteet. Asiasta kertoi Kiinan lehdistöä valvovan elimen apulaisjohtaja Li Dongdong.
12.03.2010 - Uutiset
Kiinan vienti kasvoi helmikuussa jo kolmatta kuukautta peräkkäin ja noin 46 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna, kertoo Xinhua. Viennin kasvu aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan kuitenkin lisää paineita yuanin kurssin vahvistamiselle sekä hintojen nousulle. Parhaillaan vuosittaista istuntoaan pitävän neuvoa-antava poliittinen konferenssi (CPPCC) muistuttaa, että talouden elpymisen tiellä on vielä monia haasteita.
12.03.2010 - Uutiset
Yksitoista harvinaista siperiantiikeriä on kuollut nälkään eläintarhassa Koillis-Kiinassa, kertoo Xinhua. Rahapulasta kärsinyt eläintarha ruokki tiikereitä halvoilla kananluilla.
12.03.2010 - Uutiset
Kiina lupaa lisää avoimuutta valtion rahankäyttöön. Muutosehdotus valtion tulo- ja menoarviota koskevaan lakiin on parhaillaan Kiinan kansankongressin käsiteltävänä.
11.03.2010 - Uutiset
Kiina on allekirjoittanut Kööpenhaminassa viime joulukuussa aikaan saadun ilmastonmuutossopimuksen Bloomberg uutisoi. Nyt kaikki maailman suurimmat päästöjen tuottajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus ei ole laillisesti sitova, ja konferenssia pidettiinkin osittain sen vuoksi epäonnistuneena. Sopimuksen tavoitteena on hillitä ilmastonlämpenemistä niin, että se ei nouse kahta astetta enempää.
11.03.2010 - Uutiset
Kiina on valinnut ensimmäiset naistaikonautit avaruusohjelmaansa, kertoo muun muassa CRI. Kahden valituksi tulleen naisen nimiä ei ole annettu julkisuuteen, mutta heidät valittiin Kiinan vapautusarmeijan (PLA) naislentäjien joukosta. Vielä ei ole varmaa, milloin naistaikonautit pääsevät ensimmäistä kertaa avaruuteen.
11.03.2010 - Uutiset
Kiinan ulkomaankauppa kasvoi helmikuussa 45,2 prosenttia viime vuodesta, kertoi maan tullivirasto keskiviikkona. Kiinan vienti kääntyi kansainvälisen talouskriisin aiheuttaman romahduksen jäljiltä kasvuun viime vuoden joulukuussa.
10.03.2010 - Uutiset
Eurooppalaisen hiilijalanjälkeen pitäisi lisätä 4 hiilidioksiditonnia, jotka aiheutuvat tuontituotteiden valmistuksesta, kertoo suomalainen CO2-raportti. Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vastuussa suuremmasta osasta päästöistä kuin on tähän mennessä luultu, ja myös suuri osa Kiinan päästöistä johtuu länsimaalaisten käyttämien tuotteiden valmistuksesta.
10.03.2010 - Uutiset
Kiinan kansallisessa kansankongressissa (NPC) keskusteltiin sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin parantamisesta. Huomiota kiinnittettiin myös teknologian tukemiseen ja talousalojen kehittämiseen.
10.03.2010 - Uutiset
Kiina aikoo uudistaa kansanedustuslaitostaan tasa-arvoisempaan suuntaan, CRI kirjoittaa. Uudistuksen tarkoituksena on kiinalaislähteiden mukaan parantaa eri alueiden ja kansanryhmien edustusta hallinnon jokaisella tasolla. Huolenaiheena on erityisesti maaseudun ja kaupunkien epätasa-arvoinen edustus kansankongresseissa. Kiinan lainsäätäjät eli kansallinen kansankongressi (NPC) pohtii parhaillaan vaalilakiin tehtäviä lisäyksiä vuosittaisessa istunnossaan Beijingissä.
09.03.2010 - Uutiset