x

Auttaisitko meitä parantamaan Radio86:n sivuja?

Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.

KylläOsallistun kyselyyn.

EiEn osallistu kyselyyn.

Kiina allekirjoitti ilmastonmuutossopimuksen

11.03.2010, 07:45 GMT

LUE MYÖS

Kiina on allekirjoittanut Kööpenhaminassa viime joulukuussa aikaan saadun ilmastonmuutossopimuksen Bloomberg uutisoi. Nyt kaikki maailman suurimmat päästöjen tuottajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus ei ole laillisesti sitova, ja konferenssia pidettiinkin osittain sen vuoksi epäonnistuneena. Sopimuksen tavoitteena on hillitä ilmastonlämpenemistä niin, että se ei nouse kahta astetta enempää.

Sopimuksen takaraja oli 31. tammikuuta. YK ilmoitti jo tammikuussa, että takaraja olisi joustava. AP:n mukaan Kiinan ilmaston muutosasioiden edustaja Xie Zhenhua kehotti USA:ta ryhtymään toimiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. -Toivomme, että USA ei siirrä vastuuta aktiivisen rooli ottamisesta muille maille, Xie sanoi.

Reuters uutisoi Xien huomauttaneen vuotuisessa kansalaisten kansankongressissa, että ilmastonlämpenemisen syyt ovat vielä epäselvät. Valtio kuitenkin jatkaa aloittamiaan toimia ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Kiina on lupautunut vähentämään hiili-intensiteettiään 40 -45 prosentilla vuoden 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Tulostettava versio  Kommentoi  Anna palautetta

Tekstin lähde: Bloomberg, AP, Reuters