x

Auttaisitko meitä parantamaan Radio86:n sivuja?

Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.

KylläOsallistun kyselyyn.

EiEn osallistu kyselyyn.

Kiinan talous esillä kansankongressissa

05.03.2010, 07:45 GMT

[Klikkaamalla isompi kuva]Kiinan pääministeri Wen Jiabao (Kuva: China News Servise)Kiinan pääministeri Wen Jiabao (Kuva: China News Servise)

LUE MYÖS

Kiina odottaa taloutensa kasvavan kahdeksan prosenttia vuoden 2010 aikana. Kiinan hallitus lupaa pitää kiinteistöjen hinnat tasaisina, kun se pyrkii hillitsemään lainanantoa ja hallita valtavan kannustusohjelman seurauksia. Lupaukset annettiin vuotuisessa kansankongressissa.

Kiina odottaa taloutensa kasvavan kahdeksan prosenttia viime vuotuisesta, Kiinan pääministeri Wen Jiabao kertoi kongressissa. -Kahdeksan prosentin kasvutavoite tähtää takaamaan taloudellisen kasvun laadun, painottuen taloudellisen kasvun muuttuviin malleihin ja rakenteen järjestelyihin.

Vuosi 2010 tulee olemaan ratkaiseva ja hankala Kiinan taloudelliselle kasvulle, joka taistelee maailman laajuista finanssikriisiä vastaan. -Olen varma, että Kiina ylittää kahdeksan prosentin tavoitekasvun, koska sen teollisuuskoneisto on hyvin vahva ja maa on selvinnyt talouskriisistä, sanoi Suomen Kiinan suurlähettiläs Lars Backstrom.

Financial Times uutisoi pääministerin maininneen pankki- ja finanssisektoreilla kasvavat piilevät riskit. Hän viittasi kasvaviin pelkoihin hallituksen velkaantumisesta. Sen lisäksi hän totesi, että uusien investointihankkeiden määrä hidastuisi. Pääministeri ilmoitti kongressissa myös, pien- ja keskikokoisten yritysten avuksi suunnitellaan verohelpotuksia ja pankkivakuutuksia.

Kiina on maailman kolmanneksi suurin talous ja se on jo ryhtynyt rajoittamaan luotonantoa. Wall Street Journalin mukaan pääministeri toisti kongressille pitämässä puheessaan, että hallitus ylläpitää aktiivista veropolitiikkaa ja maltillisen löysää rahapolitiikkaa. Hallitus myös jatkaa yuanin valuuttakurssin pitämistä vakaana.

Pääministerin mukaansa Kiina oli työskennellyt hellittämättä vastatakseen maailmanlaajuiseen finanssikriisiin. Financial Times uutisoi pääministerin muistuttaneen, että Kiinan taloudellista hyvinvointia ei pidä tulkita taloudellisen tilanteen perusteellisena parantumisena.

Lisäksi Kiinan pääministeri Wen Jiabao toisti kongressin avauksessa päätöksen rajoittaa kiinteistöjen hintojen nousun suuremmissa kaupungeissa. Xinhuan mukaan Wen lupasi nostaa pienihintaisten asuntojen ja yleisten asuntojen määrää, rakentaa kohtuuhintaisia taloja ja korjata hökkelitaloja. Hallitus tulee käyttämään matalapalkkaisten asuntoihin 6,82 miljardia euroa.

China Daily uutisoi, että yrittäjien eläkkeitä kasvatetaan kymmenellä prosentilla vuonna 2010. - Hallitusten joka tasoilla tulisi panostaa enemmän sosiaaliturvaan ja keskushallitus suunnittelee sijoittaa 318.5 miljardia yuania sosiaaliturvarahastoon, pääministeri Wen sanoi. Summa vastaa noin 34,3 miljardia euroa.

Tulostettava versio  Kommentoi  Anna palautetta

Tekstin lähde: CRI, Financial Times, Xinhua