x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English08.02.2010, 07:20 GMT
Kiina on sulkenut omien väitteidensä mukaan maan laajimman hakkereita kouluttaneen verkkosivuston, Reuters kirjoittaa. Kolme sivuston jäsentä on myös pidätetty. “The Black Hawk Safety Net” - sivustolla opetettiin hakkerointitekniikoita, minkä lisäksi sivusto tarjosi 12 000 jäsenelleen ladattavaksi haittaohjelmia kuten ”troijalaisia” maksua vastaan.
Sivuston sulkemisesta kertoi alunperin Wuhan Evening News. Lehden mukaan sivusto suljettiin ja sen kolme jäsentä pidätettiin jo viime marraskuussa, mutta lehti ei selittänyt minkä vuoksi uutinen julkaistiin vasta nyt. AP:n mukaan pidätyksen yhteydessä poliisi takavarikoi yhdeksän serveriä, viisi tietokonetta ja auton sekä sulki kaikki Black Hawkiin liittyneet verkkosivut. Uutistoimiston tietojen mukaan sivustolla oli maksavien jäsenten lisäksi 170 000 ilmaisjäsentä.
Reutersin mukaan keskikiinalaisessa Wuhanin kaupungissa sattuu sijaitsemaan myös Communication Command Academy, jossa yhdysvaltalaisen kyber-asiantuntija James Mulveronin mukaan koulutetaan hakkereita. Kiina on joutunut viime viikkoina useiden hakkerointisyytösten kohteeksi sen jälkeen kun Google uhkasi lähteä maasta gmail-tileihin kohdistuneiden hyökkäysten takia.
Tekstin lähde: Reuters, China Daily, AP