Kiinalaispankit keskeyttivät luotonannon loppukuuksi

27.01.2010, 10:32 GMT

[Klikkaamalla isompi kuva]Kiinassa on merkkejä lainapolitiikan kiristymisestä. (Kuva: Radio86)Kiinassa on merkkejä lainapolitiikan kiristymisestä. (Kuva: Radio86)

LUE MYÖS

Useat kiinalaispankit ovat keskeyttäneet uusien lainojen myöntämisen tammikuun loppuun saakka, kertoo AFP. Kiinassa pelätään, että helppo luotonsaanti kiihdyttää inflaatiota ja johtaa talouden ylikuumenemiseen.

Ainakin kuusi valtio-omisteista pankkia on keskeyttänyt uusien lainojen myöntämisen sen jälkeen, kun maan keskuspankki piti hätäkokouksen tammikuun 19. päivänä. Industrial & Commercial Bank of China määräsi Beijingin konttorinsa lopettamaan lainanannon tammikuun loppuun saakka. China Citic Bank puolestaa keskeytti uusien lainojen myöntämisen Shanghaissa, koska sikäläinen konttori oli jo käyttänyt tammikuun lainakiintiönsä.

Lainanannon keskeyttämistä pidetään merkkinä siitä, että Kiinan viranomaiset ovat tiukentamassa talouden elpymistä tukevaa politiikkaansa. Jo aiemmin tässä kuussa Kiinan keskuspankki nosti pankkien reservivaatimuksia, mikä vähentää lainattavissa olevan rahan määrää.

Uutinen luotonannon keskeyttämisestä näkyi Aasian osakemarkkinoilla eilen tiistaina. Shanghain pörssi-indeksi ja Hongkongin Hang Seng -indeksi putosivat alimmille tasoilleen sitten syksyn.

Kiinan pankkialaa valvovan komission puheenjohtaja Liu Mingkang kielsi viime viikolla tiedot siitä, että pankkeja olisi käsketty lopettamaan lainananto tammikuun loppuun saakka. Luotonantoa aiotaan kuitenkin kiristää viime vuodesta. Talouden elpymistä vauhdittaakseen kiinalaispankit myönsivät vuonna 2009 uusia lainoja ennätyksellisen 9,6 triljoonaa juanin eli noin 980 miljardin euron arvosta. Nyt tavoitteena on, että luotonanto ei vuonna 2010 ylittäisi 7,5 triljoonan juanin (780 miljardia euroa) rajapyykkiä.

Standard Chartered -pankin ekonomisti Stephen Green arvioi Wall Street Journalille, että luotonannon keskeyttämisessä on kyse lainakiintiön noudattamisesta.

- Jos pankkien annetaan lainata seitsemästä kahdeksaan triljoonaa juania koko tänä vuonna, ei voi käydä niin, että vuoden loppua kohden pankkeja pyydetään lopettamaan lainananto kokonaan, sanoo Green.

Mittava elvytyspaketti ja hallituksen ajama “suhteellisen löysä raha- ja finanssipolitiikka” ovat vauhdittaneet Kiinan talouden odotettua nopeampaan elpymiseen. Kiinan bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 8,7 prosenttia.

Maailmanpankki varoitti tiistaina, että kovilla kierroksilla käyvää Kiinan taloutta uhkaa talouden ylikuumeneminen ja varallisuuskuplan puhkeaminen. Näin on varsinkin kiinteistömarkkinoilla, sillä asuntohinnat nousivat vuonna 2009 lähes kahdeksan prosenttia edellisvuodesta.

Tulostettava versio  Bookmark and Share  Kommentoi  Anna palautetta

Tekstin lähde: AFP, Wall Street Journal


Radio86 - All about China on Facebook
Follow us on Twitter!