Google on lopettanut hakutulosten sensuroinnin Kiinassa. (Kuva: www.google.cn)| Radio86 kansainvälisesti: | All about China |
Tout sur la Chine |
Allt om Kina |
Alt om Kina |
Viskas apie Kiniją |
Kõik Hiinast |
|
Alles over China |
Alt om Kina |
Allt um Kína |
25.01.2010, 08:07 GMT
Google on lopettanut hakutulosten sensuroinnin Kiinassa. (Kuva: www.google.cn)Kiina kiistää osallistuneensa millään tavoin Googlea vastaan tehtyihin verkkohyökkäyksiin. Kiinan teollisuus- ja informaatioteknologian ministeriön tiedottaja sanoi sunnuntaina, että nettisensuuri on välttämätöntä ja maan lakien mukaista.
Hakukoneyhtiö Google ilmoitti toissa viikolla lopettavansa hakutulosten sensuroinnin kiinankielisellä google.cn -sivustollaan. Päätöksen syyksi Google esitti yhtiöön joulukuussa kohdistuneet verkkohyökkäykset, joilla yritettiin päästä käsiksi kiinalaisten toisinajattelijoiden sähköposteihin.
- Syytös, että Kiinan hallitus olisi osallistunut suoraan tai epäsuorasti verkkohyökkäykseen, on perusteeton ja tähtää Kiinan mustamaalaamiseen. Kiinan politiikka internetin suhteen on läpinäkyvää ja johdonmukaista, sanoi nimettömänä pysytellyt teollisuus- ja informaatioteknologian ministeriön tiedottaja Xinhualle.
Tiedottajan mukaan Kiinan laissa on selkeästi määritelty internetissä kielletty sisältö. Verkkopalveluja tarjoavien yritysten on suodatettava netistä muun muassa kumoukselliseen toimintaan, väkivaltaan ja terrorismiin yllyttävä sisältö sekä pornografia.
Google on ilmoittanut neuvottelevansa Kiinan viranomaisten kanssa siitä, voiko se jatkaa toimintaansa maassa vaikka ei hakutuloksia enää sensuroikaan.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vaati viime torstaina Kiinan hallitusta tutkimaan väitteet Google vastaan tehdyistä verkkohyökkäyksistä, kertoo BBC. Clinton lisäsi myös, että yritysten on kieltäydyttävä tukemasta “poliittisin motiivein tapahtuvaa sensuuria.”
Verkkoturvallisuudesta vastaavat kiinalaisviranomaiset eivät ole saaneet Googlelta valitusta verkkohyökkäyksistä.
- Olemme toivoneet, että Google ottaisi meihin yhteyttä, jotta meillä olisi tapauksen yksityiskohdat ja voisimme tarvittaessa tarjota apuamme, sanoi CNCERT:n osastojohtaja Zhou Yonglin Xinhualle.
Zhoun mukaan Kiina joutuu hakkereiden kohteeksi muita maita useammin. Kiinalaisia tietokoneita kaapataan ulkomaalaisten ja varsinkin yhdysvaltalaisten hakkereiden toimesta, väittää Zhou.
- Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Etelä-Koreaan verrattuna tilanne internetin turvallisuuden suhteen on Kiinassa erittäin vakava.
Tekstin lähde: Xinhua, BBC