x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English15.01.2010, 08:15 GMT
Kiina aloittaa tutkimukset koskien lapsille tarkoitettuja koruja, jotka väitteiden mukaan sisältävät korkeita pitoisuuksia myrkyllistä raskasmetallia kadmiumia. Koruja on viety ainakin Yhdysvaltoihin, jossa muutamat suuret kauppaketjut ovat jo vetäneet koruja myynnistä sen jälkeen, kun väitteet tulivat julki maanantaina.
Kiinan ylin laaduntarkkailuvirasto aloittaa China Dailyn mukaan tutkimukset lasten korujen myrkyllisyydestä. Asiasta raportoi ensimmäisenä uutistoimisto AP, joka myös teetti aluperin korujen testauksen. Tutkimuksessa testattiin yhteensä 103 lapsille valmistettua halpaa rannerengasta ja riipusta. Tutkituista koruista 12:ssa oli kadmiumia enemmän kuin 10 prosenttia kokonaispainosta ja 2 kappaleessa vähemmän kuin 10 prosenttia. Muut 89 korua eivät sisältäneet kadmiumia. Suurista kauppaketjuista ainakin Wal-Mart ja Claire's vetivät jo tiistaina kiinalaisvalmisteisia koruja pois myynnistä.
Kiinan laaduntarkkailuvirasto aikoo selvittää ensimmäiseksi, vietiinkö korut alunperin Kiinasta laillisia kanavia pitkin. Lasten korut eivät myöskään ole tähän saakka kuuluneet Kiinan lakisääteiselle tarkastuslistalle, mikä tarkoittaa sitä, ettei tuotteiden testaus ole pakollista. China Dailyn mukaan ilmeisesti kumpikaan, Kiina tai Yhdysvallat, ei ole asettanut rajoituksia kadmiumille kuluttajille tarkoitetuissa tuotteissa.
Kadmium on erittäin myrkyllinen raskasmetalli, jota käytetään muun muassa pattereiden, metallipinnoitteiden ja muovien valmistuksessa. Kadmiumin on todettu aiheuttavan keuhkosyöpää, ja se voi myös hidastaa lasten aivojen kehitystä. China Dailyn mukaan muita pahoja haittavaikutuksia on tärkeiden vitamiinien vuotaminen munuaisista ja luiden äkilliset murtumat.
Useat myrkytysskandaalit ovat mustamaalanneet Kiinan mainetta viime vuosien aikana. Kiinalaisvalmisteisista leluista on muun muassa aiemmin löydetty lyijyä ja vuonna 2008 maata ravisteli melamiinimaitoskandaali.
Tekstin lähde: China Daily, AFP