Lääkeyritys määrätty maksamaan korvauksia saastuttamisesta

13.01.2010, 09:05 GMT

LUE MYÖS

Zhejiangin maakunnassa sijaitseva lääkeyhtiö on määrätty maksamaan 2,2 miljoonan yuanin (noin 222 500 €) korvaukset kahdelle kunnalle Anhuissa. Yhtiö oli hävittänyt viime joulukuussa kemikaalijätettä laittomasti luontoon. Tapaus ilmeni, kun asukkaat löysivät noin 300 jätetynnyriä, joista yli kymmenen oli vuotavaa. Myöhemmin Lixin kunnasta löytyi yli 700 tynnyriä.

Tähän mennessä ei ole löytynyt tapauksia, joissa jäte olisi aiheuttanut sairauksia tai kuolemia, sillä tynnyrit jätettiin asutusten ulkopuolelle, kertoi kunnallisen ympäristöyhdistyksen johtaja Chen Xianfeng China Dailyssa. Saastunut maaperä lähetettiin puhdistettavaksi ja vedestä tehdyistä tutkimuksista ei ole löytynyt jälkiä myrkyistä. Kemikaalijäte saattaa aiheuttaa silmäsairauksia, verenmyrkytystä sekä vaurioita keskushermostoon.

China Dailyn mukaan kuntien saamat korvaukset käytetään pääosin jätteen hävittämiseen. Poliisit ovat pidättäneet kuusi ihmistä liittyen tapaukseen. CRI:n mukaan ympäristöyhdistykset molemmissa kunnissa pitävät lääkeyritystä syyllisenä käsittelemättömän jätteen laittomaan hävittämiseen.

Tulostettava versio  Bookmark and Share  Kommentoi  Anna palautetta

Tekstin lähde: China Daily, CRI


Radio86 - All about China on Facebook
Follow us on Twitter!