x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English12.11.2009, 07:22 GMT
Rajavartiolaitos ja poliisi tekivät eilen mittavan tehoiskun Kouvolassa törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä epäiltyä rikollisryhmää vastaan, kertoo Yle. Iskuun on ottanut osaa noin 150 viranomaista kymmenessä eri kohteessa. Päivän operaatiossa otettiin kiinni seitsemän ihmistä. Tehoiskujen kohteena olivat muun muassa Kouvolan Kiina-kauppakeskus China Center ja Leishin hyvinvointikeskus Valkealassa.
Rikollisryhmän uskotaan hankkineen kymmeniä oleskelulupia ja viisumeita väärin perustein. Oleskeluluvilla on järjestetty ja yritetty järjestää kymmeniä kiinalaisia laittomasti Schengen-alueelle. Rajavartiolaitoksen tietojen mukaan ihmisille on ensin järjestetty viisumi, jonka jälkeen he ovat saaneet oleskeluluvan ja sitten jääneet maahan. Tarkastettavia oleskelulupia on noin 120 ja viisumeja jopa 1000.
Oleskeluluvat haettiin yritystoiminnan pyörittämiseen tai yrityksissä työskentelyyn. Osa lupia hakeneista kiinalaisista ei tiennyt mitään yrityksestä, johon oli tulossa töihin. Verkkouutisten mukaan esimerkiksi China Centeriin oli haettu useita satoja viisumeita. Osa Suomeen tulleista on saattanut jo siirtyä muualle Schengen-alueen kiinalaisyhteisöihin.
Pääepäiltyjä on noin kymmenen. Heistä osa on Kiinan ja osa Suomen kansalaisia, ja kaikki epäillyt asuvat Suomessa. Rajavartiolaitos teki keskiviikon aikana yhteistyössä muun muassa poliisin kanssa useita yritys- ja kotietsintöjä ottaen kiinni seitsemän henkilöä. Laittomasti maahan tulleita henkilöitä ei epäillä rikoksesta, vaan heidät nähdään lähinnä uhreina ja todistajina. Heitä löytyi eilen muutamia.
Rajavartiolaitos selvittää, onko Kiina-keskuksen yrityksiä käytetty hyväksi maahantulossa vai ovatko ne mukana laittomassa toiminnassa. Rajavartiolaitoksen mukaan keskiviikon tehoiskussa löydettiin valtava määrä materiaalia, jonka läpi kahlaaminen vie viikkoja. Tutkimukset jatkuvat myös Kiina-keskuksen tiloissa. Keskuksen liikkeistä osa saattaa olla auki, jos yrittäjät tulevat töihin.
Juttua tutkiva Suomenlahden merivartioston rikostutkintayksikkö on tehnyt kuukausien ajan kiinteää yhteistyötä Ulkoministeriön, Kymenlaakson poliisilaitoksen, Liikkuvan poliisin, Keskusrikospoliisin pääosaston ja Itäisen Tullipiirin kanssa. Rajavartiolaitoksen Beijingin yhdyshenkilö on kerännyt tietoja Kiina-keskuksen perustamisesta lähtien, eli jo useiden vuosien ajan.
Aktiivinen tutkinta alkoi Suomessa keväällä. Tapaus on suurin Rajavartiolaitoksen Suomessa tutkima epäily laittoman maahantulon järjestämisestä. Toimintaan osallistuu myös tullin, verottajan ja syyttäjän henkilöstöä.
Tekstin lähde: YLE, Verkkouutiset