Asean-maat etsivät uutta talouskasvun mallia kokouksessaan Thaimaassa. (Kuva: China News Service)x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English26.10.2009, 07:25 GMT
Asean-maat etsivät uutta talouskasvun mallia kokouksessaan Thaimaassa. (Kuva: China News Service)Kiina ja Japani haluavat vähentää riippuvuutta länsimaisestä vientikysynnystä ja muodostaa Aasiaan EU:n kaltaisen talousunionin, kertoo Wall Street Journal. Maiden pääministerit esittivät ajatuksiaan Asean-maiden kokouksessa Thaimassa viikonloppuna.
Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön kokoukseen osallistui 16 Aasian maan johtajat. Kokouksen isäntämaan Thaimaan pääministeri Abhisit Vejjajivan mukaan maat etsivät uudenlaista talouskasvun mallia.
- Vanha kasvun malli, jossa olemme riipuvaisia tuottamiemme tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta länsimaissa, ei palvele meitä enää tulevaisuudessa, sanoi Abhisit.
Abhisitin mukaan Aasian maiden on vahvistettava kotimaisia talouksiaan ja vapautettava entisestään keskinäistä kauppaansa.
Kymmenen Kaakkois-Aasian maata sekä Kiina, Etelä-Korea, Japani, Australia, Intia ja Uusi-Seelanti vastasivat viime vuonna kolmanneksesta koko maailman bruttokansantuotteesta. Alueella asuu puolet maailman väestöstä.
Kiinan pääministeri Wen Jiabao ja Japanin pääministeri Yukio Hatoyama esittivät kokouksessa kilpailevat mallinsa Aasian alueen talousunionille. Kiina haluaa vahvistaa jo vankkoja kauppasuhteitaan Kaakkois-Aasian maiden kanssa. Japani puolestaan haluaa talousunioniin mukaan myös Intian, Australia ja Uusi-Seelannin sekä Yhdysvalloille roolin Aasian maiden talousyhteistyössä.
Kiina ja Japani ovat yhtä mieltä siitä, että EU:n kaltainen talousunioni on pitkän aikavälin tavoite, joka palvelee Aasian riippuvuuden vähentämistä Yhdysvaltojen kulutuskysynnästä. Japanin pääministeri Hatoyaman suunnitelmissa unioni koskisi aluksi taloutta, koulutusta ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Yhteinen valuutta voisi tulla kysymykseen myöhemmin.
Kiinan pääministeri Wen neuvotteli kokouksessa siitä, miten kehittää hiljattain solmittua vapaakauppasopimusta Kinan ja kymmenen Asean-maan kanssa. Wen sanoi, että Kiinan lupaamasta 10 miljardin dollarin tuesta Kaakkois-Aasian maille on kasassa ensimmäinen miljardi, kertoo AP.
Kiina ilmoitti huhtikuussa perustavansa investointirahaston, jolla tuetaan Kaakkois-Aasian maiden infrastruktuurin kehittämistä.
Tekstin lähde: Wall Street Journal, AP