x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English06.10.2009, 07:19 GMT
Michael Jacksonista kertova dokumentti This is it on valittu yhdeksi viimeiseksi elokuvaksi Kiinan vuosittaiseen 20 ulkomaisen elokuvan kiintiöön, AP kirjoittaa. Kiinan sensorit hyväksyivät dokumentin ennen kiinalaisten viikon mittaista lomaa, joka alkoi 1. lokakuuta.
Elokuvan tuottanut Sony Pictures kertoi levittävänsä dokumenttia Kiinassa mahdollisimman laajasti, sillä Jacksonilla on maassa laaja fanipohja. Sony Pictures kertoi AP:lle tekevänsä niin monta kopiota elokuvasta kuin mahdollista ennen lokakuun 28. päivää. Vuoden 2008 lopussa Kiinassa oli jopa 4100 valkokangasta.
Michael Jackson: This is it on Jacksonin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Kenny Ortegan ohjaama. Dokumentti on koostettu siitä satojen tuntien kuvamateriaalista, jota kuvattiin Jacksonin harjoitellessa Lontoon konsertteihin ennen kuin hän kuoli 25. kesäkuuta.
Kiina sallii vuosittain ainoastaan 20 ulkomaisen filmin esittämisen valkokankaillaan. Usein näistä ulkomaisista elokuvista tulee kuitenkin supersuosittuja ja ne keräävät hyvät lipputulot. Kaksi eniten lipputuoja kerännyttä elokuvaa Kiinassa on niinikään Hollywood-tuotantoja. Transformers: Revenge of the Fallen rikkoi nimittäin Titanicin aiemman ennätyksen keräten lipputuloja yli 400 miljoonaa juania.
Tekstin lähde: AP