Kiinalaisen uuden vuoden ateria

29.01.2006, 14:11 GMT

[Klikkaamalla isompi kuva]

LUE MYÖS

Kotikaupungissani Hubein maakunnan Honghu'ssa kiinalaisen uuden vuoden aterian valmistelu aloitettiin lapsuudenkodissani jo kuukautta etukäteen. Kuukalenterin kahdestoista kuukausi on kiinaksi nimeltään layue, ja vastaavasti säilöttyä lihaa, kalaa ja makkaroita kutsutaan nimellä larou, layu ja lachang.

Meillä on iso perhe, ja isä osti ainakin 50 kiloa porsaanlihaa ja 50 kiloa kalaa säilöttäväksi 11.kuukauden lopulla. Porsaanliha leikattiin pitkiksi ja kapeiksi, noin 2-3 kilon suikaleiksi, mutta kalaa säilöttiin kokonaisena. Liha ja kala hierottiin kauttaaltaan suolalla ja mausteilla, minkä jälkeen ne laitettiin valtavan kokoisiin saviastioihin. Päälle pantiin vielä painoksi kivi, jotta vesi puristuisi lihasta pois. Muutaman päivän päästä lihat ja kalat otettiin saviastiasta, jokaiseen sidottiin naru, mistä ne ripustettiin pitkiin bambukeppeihin ja laitettiin ulos talviaurinkoon kuivumaan kokonaiseksi kuukaudeksi.

Kolme päivää ennen uuden vuoden juhlaa äitini kaivoi ullakolta suuret saviset haudutusastiansa ja paistokasarinsa. Hän alkoi hauduttaa kanaa, porsasta, naudanlihaa, munia, lootuksen juuria ja monenlaista tofua. Kaikki hautuivat mausteliemessä, johon oli laitettu mm. tummaa soijakasteiketta, mausteanista, kanelitankoa, viismaustetta ja kiinanpippuria. Noina päivinä ilma kotona oli kostea kypsyvien ruokien höyrystä ja tuoksui suloisesti anikselle. Samalla äitini valmisti myös uppopaistettuja lihapullia ja lootuksen juuresta tehtyjä pyöryköitä, mikä on minun herkkuruokaani! Luultavasti pidän siitä erityisesti, koska minusta oli kotona keittiötöissä apua ainoastaan lootuksen juurien puhdistamisessa mudasta!

Uuden vuoden aaton illallinen pitää jokaisen kiinalaisperheen kiireisenä, sillä yleensä tarjolla on kymmenenstä kahteentoista ruokalajia. Meillä ruokalajeja piti aina olla kuusitoista! Uuden vuoden aattona valmistettiin sellaisia harvinaisia herkkuja, mitä tavallisesti arkena ei laitettu, kuten kilpikonnaa, hummeria ja tuoreita bambuversoja. Isäni onnistui jostain hankkimaan bambuversoja, vaikka niitä ei meidän kotiseudullamme kasvanutkaan. Ja kaiken edellämainitun lisäksi pöydässä piti ehdottomasti olla tarjolla kokonainen kala, tosin sitä ei syöty vielä tuolloin aattoiltana. Kala muistuttaa vuodesta toiseen jatkuvasta runsaudesta, sillä yltäkylläisyys ja kala ääntyvät kiinan kielessä samalla lailla, yu (Nian nian you yu = yltäkylläisyyttä vuodesta vuoteen).

Uuden vuoden ensimmäisen viikon aikana ei tarvinnut ostaa yhtään lisää ruokaa, sillä kaikki se ruoka, mitä kotiin oli varastoitu ja laitettu bambukeppeihin kuivumaan riitti mainiosti. Kun sukulaiset ja ystävät toivat uuden vuoden terveisensä, heille kuului aina tarjota kahdeksan kylmää alkuruokaa ja kahdeksasta kymmeneen lämmintä ruokalajia - tosin oma äitini aina otti asiakseen valmistaa kaksitoista ruokalajia! Samasta syystä minun on itseni edelleen vaikea valmistaa yhtään tuon vähempää ruokalajeja kun kestitsen vieraitani!

Nyt kun muistelen elämää taaksepäin, huomaan että en ole tasan kymmeneen vuoteen viettänyt uutta vuotta tai valmistellut uuden vuoden ateriaa perheeni kanssa. Moni asia on varmaan muuttunut, eivätkä uuden vuoden ruokalajit enää ole niin harvinaisia herkkuja kuin miltä ne tuntuivat silloin ennen. Nykypäivänä kaikkea on niin helposti saatavilla, ja suuremmissa kaupungeissa ihmiset menevät ravintoloihin syömään uuden vuoden ateriansa sen sijaan että näkisivät vaivaa sen valmistamiseksi kotona. Säilöttyä porsaanlihaa, kalaa ja makkaroita, kaikkea on helppo ostaa valmiina kaupasta.

Juuri viime viikolla ystäväni ilahdutti minua tuomalla tullesaan Kiinasta edellä mainittuja herkkuja, ja olin erittäin mielissäni tuosta lahjasta. Vaikka toisaalta... kaipaan myös sitä aikaa, kun ripustimme lihoja ja kaloja bambukeppeihin ja laitoimme niitä kuivumaan kirkkaaseen talven aurinkoon.

Valkoinen Jadekaali - paistettua kiinankaalia

Ainekset:
200g kiinankaalia
4 valkosipulin kynttä

Maustamiseen: ½ tl suolaa

Valmistus:

1) Suikaloi ja huuhtele kiinankaali (noin 1.5cm levyisiä suikaleita) ja viipaloi valkosipuli
2) Kuumenna 4 rkl ruokaöljyä, lisää valkosipuli
3) Kun tunnet valkosipulin aromin, lisää kiinankaali ja paista 1 minuutian ajan. Paistettessa märkää kiinankaalia kuumassa öljyssä kuuluu kovaa ritinää, sitä ei pidä säikähtää!
4) Lisää suola ja paista vielä 1 minuutti. Aseta annos tarjoiluastiaan.

Kiinassa tätä ruokalajia kutsutaan Valkoiseksi jadekaaliksi. Sitä tarjoillaan usein talvella, ja se on erityisen hyvää juuri kiinalaisen uuden vuoden jälkeen, kun on tullut syötyä paljon lihaa ja öljyisiä ruokia.

Koita olla kärventämättä valkosipulia ja kiinankaalia paistaessasi niitä! Kiinankaalia ei kannata kuivata liikaa huuhtelun jälkeen, koska suomalainen kiinankaali on kuivempaa kuin kiinalainen. Kosteampi kaali ei pala niin herkästi.

Tulostettava versio  Bookmark and Share  Kommentoi  Anna palautetta

Teksti: Jin Cuihong


Radio86 - All about China on Facebook
Follow us on Twitter!