Ilmaston muuttuessa taifuunien määrä Itä-Aasiassa on lisääntynyt. (Kuva: China News Service)x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English02.02.2010, 06:00 GMT
Ilmaston muuttuessa taifuunien määrä Itä-Aasiassa on lisääntynyt. (Kuva: China News Service)Ilmasto on muuttunut läpi aikojen. Viimeaikaisten muutosten on kuitenkin katsottu johtuvan ihmiskunnan toimista. Ihmisten tuottamat kasvihuonekaasut voimistavat luonnollista kasvihuoneilmiötä, ja tämän seurauksena ilmasto muuttuu. Ilmastonmuutosta tapahtuu myös ihmisestä riippumattomista syistä, mutta yksin nämä seikat eivät selitä nyt tapahtuvaa muutosta.
Ilmastonmuutos on globaali ongelma, joka vaikuttaa myös paikallisiin ilmastoihin. Ihmisten tuottamia kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi. Suurimmat päästöt syntyvät hiilen poltosta ja Kiinan tarvitsemasta energiasta jopa 80 prosenttia saadaan aikaan hiilestä. Energian tarve Kiinassa on valtava sillä siellä on maailman suurin väestö sekä hurjaa vauhtia kasvava talous.
Kiina on onnistunut parantamaan energiatehokkuuttaan ja se on tehnyt suunnitelmia uusiutuvan energian käytöstä. Kiinassa on säädetty myös laki, joka velvoittaa sähköverkkoyhtiöt ostamaan uusiutuvaa energiaa, jos sitä on tarjolla. Rangaistuksena lain rikkomisesta määrätään sakkoja, jopa tuplaten sen, jonka uusiutuvan energian tuottaja on hävinnyt.
Kiina luokitellaan yhä kehitysmaaksi, jossa noin kymmenen prosenttia kansalaisista elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Vaikka Kiina on ratifioinut Kioton sopimuksen, joka velvoittaa valtioita vähentämään kasvihuone päästöjä, ei sopimus sido kehitysmaaksi luokiteltua Kiinaa. Selvitimme miten ilmastonmuutos näkyy yhdessä Kiinan provinsseista, Zhejiangissa.
Zhejiangin pääkaupunki on liki 7 miljoonan asukkaan Hanzghou. Kaupunki sijaitsee vajaan 200 kilometrin päästä Shanghaista ja se onkin sekä koti- että ulkomaalaisten turistien suosiossa. Kaupungin ilmanala on subtrooppinen ja sen tunnetuin käyntikohde on Läntinen järvi. Luonnon kaunis järvialue sijaitsee aivan kaupungin historiallisen keskustan tuntumassa.
Miao Changming on ilmastonmuutososaston johtaja (Kuva: Radio86)Haastattelimme Zhejiangin Meteorologisen viraston ilmastonmuutososaston johtajaa Miao Changmingia. Vuosia ilmatieteellistä tutkimusta tehtyään hän on oikea ihminen kertomaan meille ilmastonmuutoksesta Zhejiangissa. Aloitetaan kuitenkin tiedustelemalla provinssin pääkaupungin ilmanalasta.
-Kuumimpina päivinä Hanzghoussa lämpötila saattaa nousta 38 asteeseen ja talvisin kylmin lämpötila on -5 astetta. Kuumimmat päivät ajoittuvat yleensä elokuulle ja kylmin ajanjakso on tammikuussa. Hanzghoun kaikki neljä vuoden aikaa sopivat matkailijoille, mutta parhaimmillaan kaupunki on keväisin ja syksyisin.
Ilmastonmuutos on aiheena suhteellisen uusi ja Meteorologian laitos on ollut olemassa jo kauan. Ilmastonmuutososasto onkin toiminut ennen muiden osastojen alaisena Zhejiangin Meteorologisella laitoksella, kunnes se eriytettiin omaksi osastoksi. Osaston johtajana nyt vuoden ajan toiminut Miao Changming kertoo meille, miten ilmastonmuutos sitten näkyy Zhejiangissa?
-Pystyn havaitsemaan ilmastonmuutoksen useista tutkimuksista, joita olen tehnyt viimeisten vuosien aikana. Maakunnissa tehdyt ilmatieteelliset ja ekologiset tutkimukset osoittavat ilmaston muuttuneen. Ilmastonmuutoksen voi myös tuntea, sillä ilmastosta on tullut lämpimämpi. Zhejiangin keskilämpötila on noussut 0,25 astetta joka kymmenes vuosi, eli viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana lämpötila on noussut asteen verran. Muualla Kiinassa keskilämpötilan nousu on ollut hieman pienempi.
Changmingin mukaan nousu johtuu globaalista ilmaston lämpenemisestä. Jos lämpötilat kohoaisivat vain pariksi päiväksi, se olisi sattumaa, mutta keskilämpötilojen noustessa voidaan sen olettaa johtuvan globaalista muutoksesta.
Ilmastonmuutos on nykyaikaa ja sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle maailmassa. Haastattelimme Zhejiangin Meteorologisen viraston Ilmastonmuutososaston johtajaa Miao Changmingia ja kysyimme häneltä ilmastonmuutoksesta.
Zhejiangin ilmasto muuttuu lämpimämmäksi ja kuivemmaksi (Kuva: Radio86)Zhejiang sijaitsee Kiinan itä-rannikolla ja alue tunnetaan ”kalan ja riisin maana”. Alueella sijaitsevat suuret kalankasvattamot ja se on myös Kiinan johtava teen tuottaja. Maakunnassa viljellään riisin lisäksi juuttia ja puuvillaa. Zhejiangista tulee myös suurin osa maailman makeanveden helmistä. Ilmasto näyttelee siis suurta roolia asukkaiden elämässä. Miten siis ilmastonmuutos vaikuttaa Zhejiangiin.
-Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin julkaiseman raportin mukaan Zhejiangin alueen ilmasto muuttuu lämpimämmäksi ja kuivemmaksi. Kiinan hallitus aikookin kiinnittää ilmastonmuutokseen paljon huomiota ja puuttua sen etenemiseen. Esimerkiksi Zhejiangin alueella lämpötilojen nousut ja laskut vaikuttavat maanviljelykseen. Myös viimeisen kymmenen vuoden aikana rannikolle saapuvat taifuunit ovat yleistyneet. Vedenpinnan korkeuden noustessa alueella on esiintynyt enemmän taifuuneita kuin aiemmin.
Taifuunien esiintymisalue on Itä-Aasia, ja ne ovat aiheuttaneet suurta tuhoa Taiwanissa ja Japanissa. Taifuuniin kuuluu matalapaineen keskusta kiertävä voimakkaan tuulen alue sekä pyörteessä kohoava pilvimassa, minkä vuoksi sitä kutsutaan myös pyörremyrskyksi. Voimansa taifuuni saa merestä nousevan vesihöyryn tiivistyessä sateeksi. Taifuunien syntyy vaikuttavat korkea ilmankosteus, vedenlämpötilan kohoaminen yli 25 asteen sekä heikko pystysuuntainen tuuliväänne.
Vuoden 2009 elokuussa taifuuni Morakot iskeytyi Zhejiangin rannikolle. Taifuuni vaikutti liki 3,5 miljoonan ihmisen elämään tuhoten rakennuksia sekä peittäen viljelymaita. Taloudellisten tuhojen laskettiin nousseen noin 225 tuhanteen euroon. Vuonna 2006 maakuntaan iskeytyneen taifuuni Saomain aiheuttamat tuhot olivat kaksinkertaiset ja se vaati liki 300 ihmisen hengen Kiinassa. Miten Zhejiang sitten varautuu taifuuneihin ja muihin luonnonkatastrofeihin?
-Zhejiang on lisännyt sekä valvontaa että varoitusjärjestelmiä. Meillä on viisi tutkaa tässä provinssissa sekä yli 1000 havainnointijärjestelmää. Samalla kiinnitämme myös enemmän huomiota ennusteisiin. Olemme myös lisänneet tiedotusnopeutta, jotta kansalaiset saavat tiedon lähestyvistä taifuuneista mahdollisimman nopeasti. Nykytekniikalla kykenemme antamaan ennakkovaroituksen taifuunista 7 vuorokautta ennen kuin se osuu mantereelle.
Ilmastonmuutos siis näkyy ja vaikuttaa Zhejiangin maakuntaan. Kiina tunnustaa ilmastonmuutoksen kuuluvan maailman suurimpiin huolenaiheisiin. Kiinan katsantokanta asiaan on ehkä enemmänkin taloudellinen, eli valtio kokee sen haittaavan maan talouskasvua.
Valtio on saanut maineen hankalana osapuolena ilmastonmuutosneuvotteluissa. Kööpenhaminassa järjestetyssä Ilmastokonferenssissa kiinalaisia syytettiin neuvottelujen jarruttamisesta. Kiinan rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on kuitenkin olennainen, sillä sen tuottamat päästöt ovat maailman suurimmat. Kiina pyrkiikin taistelemaan muutosta vastaan teknologian keinoin, lisäämällä uusiutuvien energioiden ja ydinvoiman käyttöä.
Haastattelun lopuksi tiedustelimme vielä Miao Changmingilta, miten Hanzghoun kaupungissa reagoidaan ilmastonmuutokseen.
Hanzghoun yleinen polkupyörä (Kuva: Radio86)-Taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan pienet muutokset jokapäiväisessä toiminnassa auttavat. Esimerkiksi Hanzghouhun on hankittu 20 000 yleistä polkupyörää ja jokainen polkupyörä laskee hiilidioksidi päästöjä 1,3 tonnia joka vuosi. Hanzghoussa sijaitseva suuri järvialue laskee ilman lämpötilaa kesäisin jopa asteella. Joten sen suojelemisella vaikutetaan myös ilmastonmuutokseen.
Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tarvitaan suuria voimia ja asenne muutoksia. Voimme kuitenkin tehdä kuten Changmigin ehdottaa, eli pienillä asioilla kohti parempaa tulevaisuutta.
Teksti: Katri Ojala
Haastattelija: Sara Steensig
Tekstin lähde: Ilmasto.org, Wikipedia