Kööpenhaminassa on tällä hetkellä käsittelyssä isot asiat. Ilmastonmuutos koskettaa jokaista tällä planeetalla, joten neuvottelijoilta odotetaan nyt tahtoa ja taitoa tehdä isoja ratkaisuja. Talouskriisi sekä valta- ja energiapolitiikka tuntuvat kuitenkin muuttaneen ilmastoneuvottelut valtapeliksi, jonka suurimmat pelaajat ovat Kiina ja Yhdysvallat. Yhdessä nämä kaksi jättiläistä myös tuottavat noin puolet koko maailman kasvihuonepäästöistä, joten niiden panos ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on elintärkeä koko planeettamme kannalta.

Kiina, joka on yksi maailman saastuneimpia maita ja joka on pitkään pistänyt talouskasvun kaiken muun edelle, on kuitenkin viime vuosina herännyt huomaamaan ympäristönsä tilan. Kiina pääsi jopa yllättämään pariin otteeseen ennen neuvotteluita vaatimalla sitovaa ilmastosopimusta ja ilmoittamalla omista päästötavoitteistaan. Mitkä ovat sitten Kiinan lähtökohdat ja mihin se pyrkii Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa?

Keskustelimme Kööpenhaminan yliopiston Kiina-opintojen professorin Jørgen Delmanin kanssa muutamaa päivää ennen neuvotteluiden alkamista. Hän on työskennellyt Kiina-asioiden parissa jo 35 vuoden ajan. Nyt Delman kertoo pääkallonpaikalta Tanskasta, miten hän näkee Kiinan aseman ja argumentit neuvotteluissa.

-Minusta Kiinan pääargumentti on se, ettei se halua sopimusta, joka pakottaisi sen sitoutumaan päästövähennyksiin. Kiina on kuitenkin valmis antamaan oman panoksensa sopimuksen aikaan saamiseksi, ja siksi Kiina on julkaissut oman tavoitteensa, joka on omalla tavallaan dynaamisempi ja joustavampi kuin muilla: Kiina aikoo maan talouden hiili-intensiteettiä 40 - 45 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 tasosta, bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Se tarkoittaa sitä, että Kiina ei aseta itselleen minkään laista päästökattoa. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Kiinan talouden kasvaessa – ja tämän kasvun Kiinan johtajat haluavat varmistaa – päästötasot laskevat pikku hiljaa. Tämä on poikkeuksellinen tavoite Kiinalle, koska Kiina ei halua sopimusta, joka rajoittaisi sen mahdollisuuksia saada kehittyneet maat kiinni elintason ja muun puolesta.

Neuvottelupöydän suuri kahtiajako

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen tuottaja. (Kuva: Radio86)

-Kiina on kehitysmaa ja kaikki kehitysmaat ovat samaa mieltä siitä, että kehittyneiden maiden pitäisi rahoittaa toimet, joihin maiden pitää ryhtyä selviytyäkseen ilmastonmuutoksesta. Kiinalle ja muille kehitysmaille on myös ollut erittäin tärkeää varmistaa, että Kioton sopimuksen jälkeen kehitettävät mekanismit suosivat teknologiasiirtoja kehitysmaille. Kiina haluaakin merkittäviä teknologiasiirtoja, eikä se ole kiinnostunut pelkästään ostamaan tarvittavaa teknologiaa. Kiina haluaa nähdä, että kehittyneiden maiden luomat teknologiat auttavat sitä kehittämään omaa teknologiaa.

Kehitysmaat ymmärrettävästi argumentoivat, että kehittyneet maat ovat oman teollistumisensa ja kohonneen elintasonsa myötä aiheuttaneet ilmaston lämpiämisen, joten näiden maiden maiden pitäisi myös rahoittaa ilmastonmuutoksen vastainen taistelu. Samoin maat katsovat, että heillä on yhtäläinen oikeus teollisuutensa kehittämiseen ja elintasonsa nostamiseen. Toisaalta taas ilmastonmuutos iskee ehkä jopa pahiten moniin kehitysmaihin, joten nekään eivät voi viivytellä ratkaisujen tekemisessä. Kiina onkin mielenkiintoinen kuuma peruna tässä asetelmassa, sillä monet ovat sitä mieltä, ettei avaruuslentoja tekevä jättiläisvaltio ole mikään kehitysmaa tai ainakaan se ei tarvitse rahallista ja teknologista tukea.

Kiinalla mahdollisuus toimia välittäjänä

-Uskon, että Kiina katsoo ensisijaisesti olevansa kehitysmaa. Tämä tarkoittaa, että Kiina on muiden kehitysmaiden liittolainen tai jopa johtaja. Tosin Kiina ja Intia ovat aina kilpailleet siitä roolista. Kiina on tajunnut, että se voi olla kehitysmaiden luotettava liittolainen, mutta että sillä on myös pääpelaajana valtaa neuvotteluissa. Samaan aikaan Kiinasta on tullut maailman suurin päästöjen tuottaja ohitettuaan Yhdysvallat vuonna 2007. Kiina onkin ymmärtänyt, että sen tarvitsee yhtä lailla pystyä olemaan kehittyneiden maiden kumppani. Toisin sanoen Kiina tulee olemaan kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välimaastossa, ja ehkä se olisikin ideaalinen lähtökohta toimia välittäjänä.

Hyväksyvätkö muut maat sitten Kiinan jonkinlaiseksi välittäjäksi neuvotteluissa? Kiinaanhan suhtaudutaan usein hyvin ristiriitaisesti.

-Uskon, että Kiinalla on kehitysmaiden lisäksi useimpien kehittyneiden maiden tuki toimia siinä asemassa. Kiina on tarpeeksi iso, sen talous on tarpeeksi iso ja myös sen toimet kansallisella tasolla ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ovat tarpeeksi vakavasti otettavia, jotta maalla on legimiteettiä toimia potentiaalisena välittäjänä. Luulen siis, että Kiina haluaa nähdä itsensä siinä asemassa. Kiinalla on diplomaattisia resursseja ja poliittista vaikutusvaltaa todella saavuttaa kyseinen asema.

Kiina haluaa olla luotettava suurvalta

Jørgen Delmanin mielestä Kiina voi toimia neuvotteluissa välittäjänä. (Kuva: Jørgen Delman)Kiinan yhä vahvistuva talous on siis myös nostanut sen asemaa maailmanvaltojen joukossa ja antanut pontta Kiinan mielipiteille. Onnistuminen Kööpenhaminassa voi vahvistaa Kiinan asemaa entisestään.

-Jos sopimus saadaan aikaiseksi, uskon, että Kiina nähdään sen jälkeen yhä varteenotettavampana tekijänä ja se tulee myös näyttelemään tärkeää osaa Kioton jälkeisessä maailmassa. Kiina ei tule olemaan pelkästään hyödynsaaja, niin kuin se on ollut Kioton sopimuksen aikana, vaan tasavertainen toimija uudessa ”ilmastohallinnossa”, joka on luotava uuden sopimuksen myötä. Ilmastoneuvottelut voivat antaa potkua Kiinan kansainväliselle asemalle, ja Kiina onkin yrittänyt, ja vieläpä menestyksekkäästi viimeisen 10-15 vuoden aikana muotoilla uusiksi ulkopolitiikkaansa. Kiina haluaa esiintyä luotettavana suurvaltana, ja ilmastoneuvotteluiden lopputulos voi auttaa sitä pääsemään lähemmäksi tätä tavoitetta. Siinä mielessä siis Kiina tulee näyttelemään yhä tärkeämpää osaa maailmanpolitiikassa.

Tuleeko Kiina joustamaan?

Kiina on jo siis ottanut yhä aktiivisemman roolin kansainvälisen diplomatian piirissä, mutta vallan mukana sille tulee myös vastuuta. Kiinan täytyy nyt näyttää, että se on ilmastoasioissakin tosissaan. Suostuuko Kiina siis minkäänlaisiin myönnytyksiin esimerkiksi omien päästötavoitteidensa suhteen?

-Uskon, että Kiinan päästötavoite voi olla joiltakin osin neuvoteltavissa. Siinä on jonkin verran tilaa myönnytyksiin; prosenttiosuuksia voidaan mahdollisesti nostaa tai tavoitteiden aikarajaa aikaistaa.

Delmanin mukaan vielä on hyvin aikaista arvioida, minkälainen sopimuksesta loppujen lopuksi tulee vai tuleeko sitä laisinkaan. Hän kuitenkin painottaa, että poliittinen yhteisymmärrys on saatava aikaiseksi, ja että neuvottelijoiden on nyt näytettävä koko maailmalle, että asiaan suhtaudutaan vakavasti ja edistystä tapahtuu.

-On vielä epävarmaa, missä määrin tulemme näkemään sopimuksessa selkeitä ajatuksia siitä, miten asiat todella tullaan hoitaman tulevaisuudessa. Kaikki varmasti ovat samaa mieltä siitä, että mitä selkeämmät suunnitelmat, sen parempi.

Delman summaa vielä lopuksi tilanteen Kööpenhaminassa:

-Toisaalla meillä on USA, joka on nyt poliittisesti melko heikoilla, koska Obama ei pystynyt saamaan tarvittavaa tukea kongressilta ennen neuvotteluita. Toisaalla meillä on taas kehitysmaat, jotka haluavat nähdä todellista edistystä, sillä ilmastonmuutos iskee niihin pahiten. Kiina on näiden blokkien välissä, joten siksi Kiina on niin tärkeä sopimuksen onnistumisen kannalta.