Viime vuosisadan ja varmasti jopa kaikkien aikojen tunnetuimpia kiinalaisia on kansantasavallan perustaja Mao Zedong. Hänen ansiostaan Kiina saa juhlia kansallispäiväänsä, mutta suuren johtajan ansioluetteloon mahtuu myös vähemmän kunniakkaita tekoja.

Maon koko pitkää uraa leimaa hänen vahva kiinnostuksensa vallankumoukseen. Tohtori Timothy Cheek Brittiläisen Kolumbian yliopiston Aasian tutkimuksen osastolta kertoo, että Maon mielenkiinto vallankumousta kohtaan sai alkunsa epävakaista kotioloista. 13-vuotiaana Mao riiteli rajusti isänsä kanssa ja uhkasi hukuttautua lampeen. Hän lupasi tulla kotiin ainoastaan, jos isä lakkaisi lyömästä häntä. Myöhemmin Mao totesi tapauksesta oppineensa, että oikeuksiaan puolustaessaan avoin kapina oli alistumista tehokkaampaa. Niinpä hän käytti myöhemminkin vallankumouksellisia keinoja niin sosiaalisten kuin poliittistenkin ongelmien ratkomiseen.

- Mao on tunnetuin henkilö toukokuun neljännen päivän liikkeen sukupolvesta. Sen lisäksi, kuten kaikkiin muihinkin toukokuun neljännen opiskelijoihin ja intellektuelleihin, yhteiskunnan tila vaikutti radikalisoivasti. Hallitus meni nurin, Qing-dynastia oli kaatunut ja 1910-luvun tasavalta muuttui sotaherrojen keskinäiseksi kamppailuksi. Toukokuun neljännen päivän sukupolvi näki huonoa hallintomallia kaikkialla ympärillään. Sen lisäksi imperialismi kosketti heitä siten, että kun he näkivät ulkomaalaisia - ja sitähän tapahtui vain isoissa kaupungeissa – epätasa-arvoiset sopimukset ja eurooppalaisten eräänlainen ylimielisyys vaikuttivat heihin.

Mao vuonna 1938. (Kuva: Wikipedia)Toukokuun neljännen päivän liike sai nimensä Beijingissä vuonna 1919 järjestetyistä opiskelijamielenosoituksista. Niissä ilmaistiin mieltä japanilaisia vastaan sekä tyytymättömyyttä Pariisin rauhankonferenssin neuvotteluihin. Pariisin neuvotteluissa Kiina jätettiin paitsioon ja kesäkuussa allekirjoitetussa Versaillesin sopimuksessa Japani sai pitää Saksalta valtaamansa alueet Shandongin maakunnassa.

Toukokuun neljännen nuoret olivat nationalisteja, jotka olivat valtakunnallisesti imperialismia vastaan ja esimerkiksi Maon kohdalla kapinoivat myös henkilökohtaisesti Kiinan eliittiä kohtaan. Timothy Cheek huomauttaa, että toukokuun neljännen päivän liikkeen syntyessä Mao oli Beijingin yliopiston kirjastossa töissä. Hän ei ollut rekisteröitynyt opiskelija, ja siksi yliopistolla kohdeltiin häntä alentuvasti. Cheek kertoo, että tämän arvellaan yleisesti olleen yhtenä syynä Maon myöhempiin toimiin.

- Vuonna 1919 tapahtui suuri käänne ensimmäisessä maailmansodassa. Sitä ennen eurooppalaiset olivat uhanneet kiinalaista älymystöä. Eurooppalaisten itselleen tuoman tuhon ja Versaillesin sopimuksen jälkeen, missä Kiina jätettiin sodan lopputuloksen ulkopuolelle, anti-imperialismi kasvoi paljon vahvemmaksi. Ja tietenkin täydellisessä myllerryksessä, eurooppalaisten maineen tahriinnuttua nuoret itsevarmat kiinalaiset hyödynsivät Venäjän bolsevikkien ajatuksia. Kyse ei ollut niinkään Marxin ja Leninin kirjoituksista, jotka olivat saatavilla jo ennen vuotta 1919, vaan erityisesti lokakuun vallankumouksen esimerkki inspiroi kiinalaisia. He näkivät siinä tavan päästä eteenpäin.

Radikaalien ryhmästä karismaattiseksi johtajaksi

Maon poliittinen taival alkoi varhain 20-luvulla, kun hän liittyi kommunistiseen puolueeseen. Jo sitä ennen hän oli kohonnut alueellisesti Kiinan kansallisen kansanpuolueen Guomintangin ja kommunistisen puolueen välisessä yhdistyneessä rintamassa.

- Mao oli osallisena kommunistisen puolueen ensimmäisissä puoluekokouksissa 1921 ja 1922 Shanghaissa. Hän oli Hunanin delegaatti. Hän ei ollut merkittävä tekijä, mutta hän oli mukana ryhmässä. Toisaalta kommunistinen puolue oli tuolloin vain joukko radikaaleja professoreita ja opiskelijoita ilman erityistä järjestelmällisyyttä. Timothy Cheek jatkaa, että Maon kuvitellaan usein vihanneen Guomintangia, mutta hänen ensimmäinen merkittävä johtajapaikkansa oli juuri kyseisessä puolueessa. Maon elämä ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin mitä usein kuvitellaan.

Tohtori Timothy Cheek. (Kuva: Timothy Cheek)Cheek toteaa, että Maon nousua maan huipulle tuki hänen vahva karismansa. Maon on sanottu myös osanneen muuttaa isot poliittiset asiat sellaisiksi, että jokainen ymmärsi ne henkilötasolla ja motivoitui politiikasta.

- Toinen asia, joka tuki hänen johtajuuttaan oli se, että Mao oli hyvä kirjoittaja. Hän osasi kirjoittaa tapahtumista ja kirjata asioita, ja hän osasi kertoa poliittisia tarinoita sillä tavalla, että ihmiset halusivat työskennellä hänen kanssaan. Ja yksi asia minkä ihmiset aina unohtavat mainita on se, että Mao oli erittäin ahkera. Olen kääntänyt tohtori Stuart R. Schramin kanssa Maon tekstejä. Mukana on 10-osainen sarja nimeltään Maon tie valtaan, ja se on englanninkielinen käännös kaikista Maon kirjoituksista ennen vuotta 1949. Olen auttanut tohtori Schramia ainoastaan yhden osan parissa, ja niiden sähkeiden ja kirjeiden määrästä täytyy sanoa, että siinä oli yksi varsin kiireinen johtaja!

Timothy Cheek jatkaa, että Mao oli myös taitava taktikoimaan ja lisäksi julma, mikä sopi hyvin ajan henkeen. Cheek huomauttaa, että Kiinan politiikassa 1900- ja 1950-lukujen välisenä aikana täytyi olla julma ja häikäilemätön, jos aikoi ylipäätään selviytyä.
- Omia ajatuksiaan toteuttaessaan Mao oli erittäin tehokas johtaja, mutta ei se tarkoita, että hän olisi ollut mukava mies. Monet viattomat ihmiset saivat surmansa, mutta se oli kuitenkin sama hallinto, jonka avulla Kiina vedettiin pois kaaoksesta ja joka taisteli voitokkaasti verenhimoisia kilpailijoita vastaan.

Kommunistit ja Guomintang taistelivat väliaikaisesti samalla puolella Japania vastaan vuosina 1937-45. Kiinan-Japanin sodan päätyttyä Kiina joutui uuteen sisällissotaan, jonka kommunistit lopulta voittivat. Valtavia tappioita ja menetyksiä kokenut puna-armeija valloitti Beijingin, ja Mao Zedong julisti Kiinan kansantasavallan syntyneeksi 1. lokakuuta 1949. Guomintangin edustajat pakenivat Taiwanin saarelle. Kansallismielisten ja kommunistien välillä on riittänyt kärhämää aina nykyhetkeen asti.

Kolme viimeistä vallankumousta

Timothy Cheek vertaa Maon ongelmia supertähtisyndroomaan. Kun julkisuutta tulee lisää, musiikki muuttuu huonommaksi. Cheek huomauttaa myös, että Mao ei ollut ikinä tyytyväinen. 195O-luvun puolivälissä monien Kiinan johtohenkilöiden mielestä tavoitteet oli saavutettu ja asiat olivat menossa hyvään suuntaan. Mao kuitenkin halusi jatkaa vallankumousta.

-Hän pelkäsi konservatismin voimaa kommunistisen puolueen, talonpoikien sekä keskiluokan keskuudessa. Minä puhun aina hänen kolmesta viimeisestä vallankumouksestaan, jotka olivat satojen kukkien kampanja, suuri harppaus ja kulttuurivallankumous. Hän kääntyi eri yhteiskuntaryhmän puoleen kussakin vallankumouksessa.

Satojen kukkien kampanjassa oli ajatuksena, että koulutetut ihmiset keskustelisivat Kiinan asioista ja ongelmista, ja samlla kehitettäisiin kulttuuria. Siinä ohessa Mao sai tilaisuuden markkinoida sosialismia. Älymystölle suunnattu kampanja meni kuitenkin pieleen, sillä koulutetun väestön kriittisyys kommunistsista puoluetta kohtaan ylitti Maon odotukset. Suuren harppauksen tarkoituksena oli vedota maanviljelijöihin ja hyödyntää maan valtava väestömäärä muttamalla työ pääomaksi ja sitä kautta kehittää maatalouteen keskittynyt Kiina teollistuneeksi valtioksi. Timothy Cheek pohtii, että Suuri harppaus epäonnistui käyttökelpoisesta alkuperäisajatuksesta huolimatta siksi, että toteutuksessa keskityttiin enemmän hengen nostattamiseen kuin konkreettisiin parannuksiin ja muutoksiin, ja suuria yhteiskuntaruhmiä lyötiin laimin. Kampanja johti lopulta siihen, että kymmeniä miljoonia nääntyi nälkään.

Kulttuurivallankumous kohdistettiin nuorisolle. Ajatuksena oli vapauttaa Kiina "liberaalista porvaristosta" ja jatkaa vallankumouksellista luokkataistelua. Yksi näkemys on myös se, että se oli keino saada kommunistinen puolue takaisin Maon hallintaan katastrofaalisen Suuren harppauksen jälkeen. Mao kehotti nuorisoa ja tavallisia ihmisiä nousemaan puoluetta vastaan. Maon mukaan kulttuurivallankumous päättyi 1969, mutta yleisesti sen katsotaan päättyneen vasta vuonna 1976.

Cheek kertoo lukemastaan tutkimuksesta, jossa mietittiin miksi mieltään osoittavilla irtisanotuilla työläisillä tai maansa menettäneillä viljelijöillä on usein nykyäänkin mukanaan kuvia Maosta.

- 30 000 irtisanottua työläistä osoitti mieltään Liaoningin maakunnassa saadakseen työpaikkansa takaisin. Joukon etunenässä kannettiin isoa Mao-julistetta. Tutkija oli haastatellut heitä ja kysynyt asiasta, johon mielenosoittajat vastasivat näin: “Halusimme osoittaa eron Maon ajan ja meidän aikamme välillä ja saattaa johdn häpeään.. Tämä on työläisten valtio ja näin hallitus kohtelee työläisiä.” Eli Maon ajatusten perintö elää edelleen vahvasti Kiinassa. Siihen on myös selkeä syy. Kommunistinen puolue ei ole vieläkään irtaantunut Maosta, vaan Maon ajatukset toimivat edelleen puolueen virallisena ideologiana.

Maoisimi näkyy Cheekin mukaan edelleen myös siinä, että Kiinan hallinto keskittyy nykyisinkin yhteen johtajaan, jonka ajatuksista tulee kansallisia ohjenuoria. Johtajan pitää olla luova ja tuottoisa, ja hänellä pitää olla selkeä ideologia.

Tohtori Timothy Cheek toteaa, että Mao jätti Kiinalle vahvan kommunistisen puolueen, joka on pystynyt pitämään maan vakaana vaikka muut sosialistiset maat ovat joutuneet käymään läpi suuriakin mullistuksia. Toisaalta Maon perintö näkyy myös vastustuksena autokraattista vakautta kohtaan. Cheek tiivistää lopuksi, että kommunistinen puolue on mielenkiintoisessa tilanteessa, koska se tavallaan edelleen kannattaa Maon ideologiaa. Mutta Maon turvin kansalaiset voivat kapinoida hallitusta vastaan puolueen voimatta varsinaisesti puuttua tilanteeseen. Onhan kyse sentään Maosta.