Timo Klemola on Tampereen yliopiston liikunnanfilosofian yksikön johtaja ja pitkän linjan budo-mies. Hän on itse harjoittanut itämaisia liikuntalajeja, karatea, taijita ja yiquaniä, sekä opettanut, luennoinut ja kirjoittanut aiheesta. Tutkijana ja filosofina Timo Klemolan kiinnostuksen kohteena on erityisesti kehollisuuden ja liikunnan filosofia.

Keskustelimme Timo Klemolan kanssa siitä, miten itämaiset kamppailulajit ovat kotiutuneet Suomeen:

- Nykyään on aika lailla erilaista tarjontaa, mutta tunnetuimpia on varmaan taiji ja sen erilaiset koulukunnat. Ja sitten kungfun nimellä menee aika paljon erilaisia Shaolin-pohjaisia tyylejä.

Itämaiset kamppailulajit jaotellaan usein sisäisiin ja ulkoisiin lajeihin. Timo Klemolan mielestä rajaa on hankala määritellä:

- Se on itse asiassa aika vaikea sanoa missä se tarkka ero menee, mutta yksinkertaistaen voisi sanoa että ulkoisissa taidoissa käytetään enemmän suuria lihaksia, enemmän paikallista voimaa, ja sitten näissä sisäisissä lajeissa puhutaan sisäisestä voimasta. Se tarkoittaa enemmän koko kehon käyttöä ja hyvin hienovaraista koko kehon voiman hallintaa. Itse asiassa miltei kaikki lajit sisältävät kummatkin puolet...sanotaan sillä tavalla että ulkoisista taidoista kehittyy vähitellen sisäisiä, ja sisäisissä taidoissa on myös ulkoisia elementtejä. Eli rajanveto on aika lailla keinotekoinen.Timo Klemolan mielestä sisäisten ja ulkoisten taistelulajien rajaa on hankala määritellä. (Kuva: Timo Klemola)

Legendan mukaan zen-buddhalaisuuden perustaja Boddhidharma, tai kiinaksi Damo kehitti buddhalaista liikuntamenetelmää, joka oli samalla myös meditaatiomenetelmä. Siitä kehittyivät nykyisin Saholin-tyylin nimellä tunnetut ulkoisen tyylin edustajiksi mainitut kamppailulajit. Shaolin temppeli on tullut tunnetuksi kautta maailman edelleen toimivana luostarina ja kiinalaisen wushun, eli taistelutaidon keskuksena. Toisaalta ns.sisäisten koulukuntien alkulähteeksi kiinalaiset katsovat taolaisen Wudang-luostarin alueella kehittyneet harjoitusmuodot.

Mitä se qi-energia on?

Kiinalaiselle wushulle, lääketieteelle ja myös fengshuille on yhteistä käsitys qi-energiasta. Timo Klemola lähestyy tätä länsimaisille ihmisille vierasta käsitettä harjoituksen myötä syntyvän sisäisen kokemuksen kautta:

- Se on äärimmäisen vaikea käsite koska meillä läntisissä kielissä ei vastaavaa käsitettä käytetä. Minun mielestäni kiinalaisessa perinteessä qi'llä viitataan johonkin hyvin kokemukselliseen asiaan, joten se on siinä mielessä kyllä ymmärrettävä. Eli kun kiinalaisissa harjoituksissa perinteisesti on kuunneltu kehoa ja harjoitettu kehoa sisäkautta, niin on ikään kuin herkistytty sille mitä kehossa tapahtuu.

Itse ajattelen että kyse on tällaisesta erittäin herkästä kehotietoisuudesta ja siinä tapahtuvista asiosta. Jos ihminen harjoitaa itseään tietyllä tapaa ja kuuntelee kehon sisätilaa, niin sieltä voi hyvin hienovaraisia asioita tulla tietoisuuden piiriin, ja qi kuvaa nimenomaan tämän tyyppistä asiaa. Eli se on energeettinen fiilis - jos harjoittelee niin voi tuntea kuinka jokainen solu ikään kuin sykkii, ja keho tuntuu lämpimältä, ja nämä kaikki liittyy tähän qi-tuntemukseen.

- No se on kyllä kieltämättä aika jämähtäneen näköistä, mutta ei ehkä ihan sitä ole miltä näyttää. Vaikka siinä keho on paikallaan tietyssä asennossa, niin kehon sisällä ja mielessä tapahtuu paljon asioita. Puhutaan että on sisäistä liikettä ja mieli on aktiivinen. Siinä oikeastaan on ideana se, että kun seistään paikallaan niin ensinnäkin pystytään harjoittamaan kehon rakennetta, hyvää rakennetta, ja kehittämään rakennetietoisuutta. Ja sitten kun otetaan mukaan mielikuva, esimerkiksi että työnnetään jotain painavaa esinettä, niin sen työntämisen taakse saadaan koko kehon ajatus, ja hiljakseen koko kehon voima. Sillä tavalla saadaan kehitettyä koko kehon käyttöä, tai sitä sisäistä voimaa mistä paljon puhutaan näissä sisäissä taidoissa.

Paikka missä voi olla hetken hiljaa

Timo Klemola ei näe esimerkiksi taijilla ja joogalla mitään selkeää historiallista yhteyttä, vaikka niillä itse harjoituksen tekemisen tasolla onkin paljon yhteneväisyyksiä, kuten hengityksen ja mielen käyttö. Molemmissa on yhteistä myös liikkeen ja meditaation, kehon ja mielen harjoituksen yhteys. Timo Klemolan mielestä näennäisesti liikkumatonta harjoitusta voikin pitää toiminnallisena meditaatioharjoituksena:

- Niin voi sanoa. Se näyttää liikkumattomalta mutta se on äärimmäisen aktiivista. Totta kai tässäkin asiassa on paljon erilaisia ulottuvuuksia - se voidaan tehdä niin että mieli on hyvin rauhallinen ja tyyni, ja keskitytään siihen mielen harmoniaan ja tyyneyteen.

Mutta silloin kun puhutaan kamppailutaidon harjoituksista niin silloinhan me kehitetään nimenomaan kamppailuominaisuuksia, ja se vaatii sitten hyvin aktiivista mielen käyttöä, missä tutkitaan eri voiman suuntia ja yritetään saada se mielikuva tuntumaan koko kehossa ja sillä tavalla kehon voima liikkeelle.

Mutta mikä näissä itämaisissa liikuntamuodoissa sitten liikuttaa meitä suomalaisia?

- Jos nyt ajattelen vaikka taijita, jossa liike on hidasta ja rauhallista ja mieli on keskittynyt, niin kyllä siitä varmaan haetaan tietynlaisia harmonian ja sisäisen rauhan kokemuksia, mitä tällaisilla lajeilla aika pienelläkin harjoittelulla saadaan aikaan - mielen tiloja. Nyt ihmiset varmaan etsivät tämän tyyppisiä asioita....nykyaika on kuitenkin aika kiireen ja hälinän aikaa, että kyllä tällaisen liikkeen kautta voi ikään kuin sisältään löytää sellaisen paikan missä voi olla hetken hiljaakin.

Taiji sopii kaikille

Taiji näyttää helpolta, mutta monen aloittelijan into saattaa laantua heti ensimäisellä harjoituskerralla: kyse onkin aika vaikeasta ja monimutkaisesta liikkumisen tavasta! Länsimaisittain liikuntaa ja kuntoilua on usein totuttu mittaamaan suoritteen tuoman hyödyn kautta. Liikunnan pitäisi nostaa sykettä ja kuluttaa kaloreita ollakseen mielekästä ja...hyödyllistä. Mutta saako lempeä ja rauhallinen taiji-harjoitus aikaiseksi edes pulssin tihentymistä, puhumattakaan kunnon kohentumisesta?

- Mitä sillä kunnolla tarkoitetaankin, sehän on taas monitahoinen asia! Taiji ei tietenkään samalla tavalla kuin esimerkiksi juokseminen kohota verenkiertoelimistön tai hengityselmistön kuntoa, mutta sitäkin se tekee kyllä jonkin verran, koska siinä on kohtuullisen hidas hengitys kohtuullisen rasittavassa liikkeessä.

Se on mielenkiintoinen juttu kun tekee tällaisen pitkän liikesarjan, siinä oikeastaan hengitys ei paljoa kiihdy, mutta tuntee harjoittelevansa ja hiki nousee aika kevyesti pintaan. Se on aika omanlaisensa harjoitustapa.

Kiinalaisten sisäisten kamppailulajien terveysvaikutuksia ei ole lännessä kovin paljoa tutkittu, ja kiinaa taitamattoman taas on vaikea päästä perille kiinalaisten itsensä tekemistä tutkimuksista. Oli miten oli, jotain hyvää taiji varmasti tuo tullessaan – miksi muuten aina vain uudet sukupolvet liittyisivät sen harrastajien joukkoon kautta maailman. Osa lajin pariin hakeutuvista ehkä kuvittelee omaksuvansa sen avulla mystisiä salatekniikoita, mutta Timo Klemola kuittaa legendat salaperäisistä mestareista paljastamalla saleilla käyvän ihan tavallisia ihmisiä. Taiji kun sopii rauhallisena liikuntamuotona kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Entä mitä opittavaa meillä voisi olla kiinalaisesta tavasta suhtautua terveysliikuntaan?

- Yleensäkin kiinalaisessa kulttuurissa tiedostetaan tällainen asia, että terveysliikunta on äärimmäisen tärkeää ihmisille. Siellä oikeasti näkee tosi paljon vanhempia ihmisiä puistoissa ja kaduilla tekemässä jotain harjoituksia, ja se on siis normaalia heidän elämässään että harjoitellaan. Minusta se on ehkä kaikkein tärkeintä, yleinen tietoisuus siitä, että tällaiset terveysharjoitukset on ihmiselle tärkeitä!