x

Auttaisitko meitä parantamaan Radio86:n sivuja?

Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.

KylläOsallistun kyselyyn.

EiEn osallistu kyselyyn.

Kiinan talous elpyy hitaasti

25.05.2009, 03:18 GMT

[Klikkaamalla isompi kuva]Kiinan vienti on romahtanut maailmantalouden taantuman myötä. (Kuva: China News Service)Kiinan vienti on romahtanut maailmantalouden taantuman myötä. (Kuva: China News Service)

MEDIA

Avaa galleria nähdäksesi kaikki kuvat (yht. 2 kpl)

Äänitiedostot

LUE MYÖS

Kun rahoituskriisi iski viime syksynä, odotettiin Kiinan rientävän maailmantalouden pelastajaksi. Maailman kolmanneksi suurimpana taloutena Kiinan toivottiin jatkavan nopeaa talouskasvuaan ja antavan samalla vetoapua muille maille. Sittemmin on käynyt selväksi, etteivät maailmantalouden vaikeudet ole kiertäneet Kiinaa. Vuoden alussa Kiinan talouskasvu hidastui 6 prosenttiin eli alimmilleen lähes kahteen vuosikymmeneen.

Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitos julkaisi tänä keväänä oman ennusteensa Kiinan talouden kehityksestä. Ekonomisti Juuso Kaaresvirta kertoo, että viime vuosien kaksinumeroisiin kasvulukuihin ei Kiinassa lähivuosina päästä.

- Ennustamme Kiinan talouden kasvavan tänä vuonna 5 prosenttia, ensi vuonna 6 prosenttia ja vuonna 2010 7 prosenttia. Olemme vähän skeptisiä tässä, sillä muissa ennusteissa Kiinan talouden odotetaan tänä vuonna kasvavan keskimäärin 7 prosenttia. Viime aikoina monet tahot ovat vielä nostaneet ennustettaan, mutta me emme näe perusteita lähteä muuttamaan ennustettamme. Näihin lukuihin ei kuitenkaan kannata hirttäytyä, sillä ne ovat suuntaa antavia.

Kiina on selviytynyt kansainvälisestä rahoituskriisistä monia muita maita paremmin. Pankkeja ei Kiinassa ole tarvinnut ryhtyä pelastamaan, ja valtiontalous kestää laajamittaisetkin elvytystoimet. Mutta kun talousnäkymät ovat maailmalla heikkoja, eivät kiinalaiset tuotteet ole käyneet kaupaksi entiseen malliin. Kasvuennusteita laadittaessa suurin kysymys onkin se, kuinka paljon viennin romahdus hidastaa Kiinan taloutta.

- Kiinan talouden kasvuennusteet ovat tänä vuonna poikenneet toisistaan selvästi aikaisempaa enemmän. Useimmat odottavat, että maailmantalous lähtee rullaamaan uudestaan jo tämän vuoden lopulla. Lisäksi Kiinan elvytyspaketille annetaan erilaisia painotuksia.

- Me olemme painottaneet ennusteessamme sitä, että Kiinan talous on vielä varsin riippuvainen ulkomaankaupasta. Emme näe kansainvälisillä markkinoilla tapahtuvan muutosta vielä kuluvan vuoden aikana, joten viennin kannalta Kiinassa ei voi kasvua odottaa.

Kiinan ulkomaankauppa on supistunut voimakkaasti viimeisen puolen vuoden aikana. Vienti on laskenut viidenneksellä ja tuonti sitäkin enemmän, kun raaka-aineiden tarve on vähentynyt ja kiinalaiset yritykset ovat tyhjentäneet varastojaan. Kaaresvirta arvioi, että vientiteollisuuden ylikapasiteettia on vaikea suoraan suunnata kotimaisille markkinoille.

- Näkymät ovat aika heikot, jos ajatellaan, että kiinalaisten pitäisi itse ostaa ne tuotteet, joita maa laittaa vientiin. Kiinalaiset tuskin haluavat kaksinkertaistaa vaatekaappiaan tänä vuonna. Kiina vie paljon myös koneita ja laitteita enkä usko, että niille kaikille on kotimaassa kysyntää. Vientituotteet on pitkälti suunniteltu kansainvälisille markkinoille. Vientiyritysten on hankala alkaa tuottaa sellaisia tuotteita, jotka olisivat kotimarkkinoilla menestyksekkäitä.

Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitos ennustaakin Kiinan talouden elpymisen seuraavan maailmantalouden yleistä kehitystä. Taantuman pohja saavutetaan Kiinassa tämän vuoden puolella ja viennin jälleen kiihtyessä talous lähtee hitaaseen nousuun.

Kiina elvyttää entuudesta tutuin keinoin

Ekonomisti Juuso Kaaresvirta tutkii Kiinan taloutta Suomen Pankissa. (Kuva: Radio86)Ekonomisti Juuso Kaaresvirta tutkii Kiinan taloutta Suomen Pankissa. (Kuva: Radio86)Viennin romahdusta yritetään Kiinassa korvata kasvattamalla kotimaista kulutusta ja investointeja. Tätä tarkoitusta varten Kiinan hallitus julkisti vajaan 500 miljardin euron elvytyspaketin, jonka pääpaino on julkisessa rakentamisessa. Kiinan elvytyspaketti sisältää monia jo aiemmin päätettyjä hankkeita. Valmiiksi suunnitellut hankkeet on voitu käynnistää nopeasti, ja niiden toivotaan sitä kautta piristävän taloutta.

Kaaresvirta näkisi mieluusti, että kriisin keskellä katsottaisiin pidemmälle kuin muutaman kuukauden päähän.

- Elvytyspaketti koostuu pitkälti infrastruktuurihankkeista. Sen lisäksi on kaikenlaisia pienempiä projekteja, joilla pyritään kehittämään maataloutta, parantamaan terveydenhuoltoa ja kehittämään halpojen asuntoja.

- Toisin sanoen Kiinassa pysytään aika lailla vanhoissa tutuissa kikoissa eli elvytetään infrastruktuuria parantamalla. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia, koska talouden rakenne ei silloin muutu mitenkään. Tässä olisi ollut nyt hyvä tilanne Kiinalle satsata vähän enemmän kotimaisen kulutuksen kasvattamiseen, ja esimerkiksi terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän parantamiseen.

Kaaresvirran mukaan terveydenhuollon kehittäminen auttaisi kasvattamaan kotimaista kulutusta. Kiinassa mikään ei ole niin kallista kuin tulla vakavasti sairaaksi, ja sen varalle ihmisten on pakko säästää. Terveydenhuollon toimivuuden parantaminen vapauttaisi varoja säästämisestä kuluttamiseen.

Nyt kiinalaisia kannustetaan kuluttamaan erilaisin alennuskampanjoin.

- Kulutuksen lisäämiseen on tähdätty erilaisin pienehköin kampanjoin. Esimerkiksi pienimoottoristen autojen tai jääkaappien ostamisesta saa alennusta. Näiden lisäksi on jaettu kuponkeja, joilla voi ostaa kulttuuripalveluja.

Kotimaisia investointeja yritetään Kiinassa kasvattaa myöntämällä yrityksille lainoja. Kiinalaiset pankit myönsivät alkuvuonna jo lähes yhtä paljon lainoja kuin koko viime vuoden aikana. Nopean lainanannon toivotaan lähiaikoina kääntyvän investoinneiksi.

- Valtion pankit ovat viime kuukausina antaneet huomattavasit lainoja. Nopealla lainanannolla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia. Kun nyt annetaan valtion käskystä lainaa ulos niin paljon kuin pysytytään, niin kaikkia lainoja ei myöhemmin välttämättä pystytä perimään takaisin. Ainakin osa tästä nopeasta lainanannon kasvusta saattaa roskalainoiksi.

Työttömyyden kasvu huolettaa Kiinan hallitusta

Kiinan talous on kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana keskimäärin kymmenen prosentin vuosivauhtia. Nopeaan talouskasvuun tottuneet kiinalaiset ovat nyt uudessa tilanteessa. Tavallisille kiinalaisille talouden hidastuminen merkitsee epävarmuutta työmarkkinoilla.

- Olen itse ollut Kiinassa viimeksi joulukuussa, eikä silloin paljonkaan huomannut siellä katukuvassa tai ihmisten kanssa jutellessa, että ajat olisivat jotenkin huonot. En usko, että kiinalaiset nyt seuraavat jotain bruttokansantuotteen kasvulukua. Kyllä he seuraavat sitä, että tuleeko palkkaa tilille vai joutuuko mahdollisesti työttömäksi. Se on heille varmasti paljon tärkeämpää.

Kiinan hallituksen tavoitteena on, että talouskasvu yltäisi tänäkin vuonna kahdeksaan prosenttiin. Talouskasvun jatkuminen nopeana takaisi sen, etteivät työttömyydestä johtuvat levottomuudet uhkaa yhteiskunnan vakautta ja kommunistipuolueen valtaa. Kaaresvirta ei itse usko, että talouskasvun jääminen alle kahdeksaan prosenttiin johtaisi laajamittaisiin selkkauksiin Kiinassa.

Siirtotyöläisten työttömyys on noussut viimeisten tietojen mukaan 30 miljoonaan. Kaaresvirran mukaan myös työsopimusriidat ovat tänä vuonna lisääntyneet Kiinassa selvästi.

- Kiinan tavoitteena on, että rekisteröity työttömyys jäisi 4,6 prosenttiin kuluvan vuoden lopussa. Se olisi korkein työttömyyslukema 30 vuoteen. Tämä kuvaa ongelman vakavuutta, vaikka Kiinan työttömyystilastot ovatkin todella puutteelliset. Kiinassa ihmisillä ole välttämättä mitään pakkoa ilmoittautua työttömäksi, sillä he eivät välttämättä saa siitä mitään. Kaikki siirtotyöläiset ja myös maaseudun asukkaat on tämän tilaston ulkopuolella. Mutta tilanne on huolettaa Kiinan päättäjiä. Samalla kun työttömyys kasvaa, niin pelätään että myös levottomuudet kasvavat.

Kiina vahvistuu talousvaikeuksista huolimatta

Kiinan hallitus on pyrkinyt hillitsemään odotuksia siitä, että maa hyppäisi nyt maailmantalouden veturiksi. Kiinan päättäjien mielestä Kiina auttaa maailmantaloutta parhaiten keskittymällä oman kasvunsa ylläpitämiseen.

- Nyt tällä hetkellä näyttää, että Kiinasta on ollut aika vähän vetoapua. Kun tuonti on supistunut vientiäkin nopeammin, niin Kiina ei ole pystynyt juurikaan antamaan vetoapua edes Aasian muille maille. Mutta jos kysymyksessä on kiinalaisten yritysten varastosopeutumista, niin tuonti ehkä piristyy jo lähikuukausina. Sitä kautta pientä vetoapua voisi jopa tulla.

Maailmantalouden taantuma on nostanut jälleen esille myös Kiinan ja Yhdysvaltain keskinäisen riippuvuuden. Amerikkalaiset ovat ostaneet halpoja kiinalaisia tuotteita, joiden myynnistä saadut varat Kiina on sijoittanut Yhdysvaltain valtion velkakirjoihin. Kun Yhdysvallat nyt lisää velkaansa talouden elvyttämiseksi, ollaan Kiinassa aina pääministeriä myöten herätty huoleen sijoitusten mahdollisesta arvon laskusta. Kaaresvirta ei kuitenkaan usko, että Kiinan ja Yhdysvaltain suhteessa nähdään suuria muutoksia.

- Ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Kiinalla ei oikeastaan ole muita vaihtoehtoja kuin ostaa niitä amerikkalaisia velkakirjoja. Missään muualla maailmassa ei ole tarjolla niin paljon velkakirjoja, jotka olisi yhtä likvidejä ja joille olisi yhtä hyvät jälkimarkkinat. Luultavasti velkakirjojen osto jatkuu puheista huolimatta. Ainakaan nopealla aikataululla Kiina ei pysty missään määrin hajauttamaan valuuttavarantoaan muihin valuuttoihin. Se aiheuttaisi dollarin arvon laskun eikä se ole kiinalaistenkaan intressissä.

Rahoituskriisi on nostattanut ympäri maailmaa vaatimuksia talouden rakenteiden uudistamisesta. Kiina ei ole ryhtynyt uudistamaan kotimaisen taloutensa rakenteita, vaan luottaa ennestään tuttuihin elvytyskeinoihin. Kansainvälisellä areenalla Kiina on jo pitkään vaatinut kehittyville maille lisää valtaa.

- On selvä asia, että kansainväliset organisaatiot tarvitsevat jotain uudistuksia. Aasian mailla ja muillakin nopeasti kehittyvillä talouksilla on niissä todella pieni paino. Heille täytyy ehdottomasti antaa lisää valtaa ja samalla myös vastuuta maailman asioista, ja näen, että se on hyvä asia. Ilmeisesti on jo päätetty, että Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon voidaan jatkossa nimittää aasialainen. Aikaisemmin nämä paikat on ollut pelkästään eurooppalaisille ja amerikkalaisille.

Rahoituskriisin myötä Kiinan keskuspankki leikkasi viime syksynä korkoja ensi kertaa yhdessä muiden merkittävien keskuspankkien kanssa. Kiinan vastuu maailman talouskehityksestä on kasvanut sen talouden koon myötä. Tämän hetken talousvaikeuksista Kiina saattaa selviytyä entistä vahvempana.

- Jos mietitään pelkästään talouksien kokoa, niin bruttokansantuotteet ympäri maailmaa supistuvat. Kiinassa talous sen sijaan kasvaa. Ainakin tässä mielessä Kiinan painoarvo kasvaa koko ajan, tänäkin vuonna. Kiina on myös ylipäätään alettu nähdä tärkeämpänä osana maailmantaloutta, eikä tämä kriisi ainakaan ole hidastunut sitä painoarvon nousua.

Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen julkaisuja voi lukea osoitteesta www.bof.fi/bofit.

Tulostettava versio  Kommentoi  Anna palautetta

Teksti: Janne Suokas

Haastattelija: Janne Suokas