Kiinalainen kulttuuri keskittyy pitkälti ruuan ympärille ja kiinalaiset luonnollisesti keskittyvät syömiseen. Ja mikseivät keskittyisi, kun valinnanvaraa sekä ruuan että ravintoloiden suhteen riittää yllin kyllin. Kiinalaisten ruokatavat eroavat melkolailla suomalaisten ruokailuetiketistä, mutta matkailijoita pelotellaan usein turhaan pikku yksityiskohdilla siitä, kuinka puikot tulisi asettaa lautaselle. Kiinalaiset ovat suurpiirteisiä ja sotkuisia syöjiä, ja se todellinen etiketti, jota ei matkaoppaista löydä, tuleekin esiin vasta tärkeillä illallisilla, joissa ruuan kyytipoikana on jotain vettä vahvempaa.

Moni Kiinan matkaaja näkee vaivaa opetellakseen ”kiinalaisia pöytätapoja” eli kaikennäköistä nippelitietoa siitä, kuinka puikkoja ei saa tökätä pystyyn kulhoon (muistuttavat suitsukkeita ja siten kuolemasta) ja kuinka teekannun nokan ei pitäisi osoittaa ketään ruokailijaa kohden. Kun pahaa-aavistamaton ulkomaalainen sitten menee paikalliseen ravintolaan soveltamaan oppejaan käytännössä, todellisuus onkin aivan toinen. Ehkäpä puikkojen ja teekannun asennot todella ovat tärkeitä kiinalaisille, mutta ruuantähteiden paikka ei niinkään. Kananluut lentävät lattialle ja katkarapujen kuorista syntyy pöydälle vino pino. Paikalliset myös hörppivät äänekkäästi nuudelikeittoaan vieden kulhon mahdollisimman lähelle suuta, mikä kieltämättä on ainoa oikea tapa syödä nuudeleita. Kiinalaisessa ruokapöydässä ei siis hienostella ja röyhtäilykin on vain tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuasta nautitaan kaikilla aisteilla, vaikka vieressä istuvalle ruokailijalle tavat saattavat näyttää vähemmän aistikkailta. Ulkomaalaiselle kiinalaiset ruokatavat voivat olla jopa vapauttavia, kunhan oppii sulkemaan silmänsä ja korvansa äärimmäisyyksiltä. Tarjoilijoita myös komennetaan ahkerasti ja kovaan ääneen, mikä tuntuu aluksi karkealta. Tosin sitä huomaa nopeasti sortuvansa samaan, jotta saisi sitä, mitä tilaa tai jotta saisi ylipäätään tilattua. Tarjoilijoilla on harvoin koulutusta työhönsä, eikä kukaan tunnu tietävän, mitä pitäisi tehdä. Niin, ja Kiinassahan ei sitten anneta tippiä. Ravintolan henkilökunta voi jopa loukkaantua siitä!

Hyvä bisnesmies osaa tilata ruokaa

Virallisilla illallisilla ulkomaalainen saattaa kohdata myös yllätyksiä. (Kuva: Radio86)Ruokailu on Kiinassa aina sosiaalinen tapahtuma, ja luonnollisesti myös liikeasioita sekä yleisesti suhteiden hiomista hoidetaan päivällispöydässä. Jos siis ulkomaalaisella on minkäänlaisia edes Kiinaa sivuavia hankkeita on luultavaa, että päätyy virallisille tai vähemmän virallisille illallisille nopeammin kuin ehtii sanoa ”panda”. Kiinalainen ystäväni sanoi, että minussa on selvää bisnesnaisen ainesta, koska osaan tilata niin hyvin ravintolassa. Tämä tarkoittanee sitä, että tilaan tarpeeksi monipuolisesti erilaisia ruokalajeja tyyliin ”jokaiselle jotakin”. Itse kyllä epäilen ruokien tilaamisen tekevän minusta bisnesmagnaattia, mutta Kiinassa on tärkeää, että tilaisuuden isäntä taikka emäntä tilaa kaikki ruuat hyvää makua osoittaen. Joskus syntyy tukalia tilanteita, kun kiinalainen isäntä on tilannut ruokalajeja, joita ulkomaalainen ei edes tunnista tai ei halua tunnistaa. Yleensä vielä, jos on oikein arvostettu vieras, isäntä poimii vieraalle parhaat palat asettaen ne suoraan lautaselle nenän eteen. Siinä voi siten vain toivoa, että isäntäväki on pian niin humalassa, etteivät he huomaa kun nämä ns. parhaat palat häviävät pöydän alle. Vaihtoehtoisesti voi tietenkin itse pyrkimä huuhtoman epämiellyttävät palat kurkusta alas alkoholin voimalla.

Vettä väkevämpää - halusit taikka et

Vastoin yleistä käsitystä, kiinalaiset eivät sylje kuppiin. (Kuva: Radio86)Kumpikin edellä mainituista vaihtoehdoista luultavasti kyllä toteutuvat yrittämättäkin, sillä kiinalaiset rakastavat riisiviinaansa ja Tsingtaotaan. Unohda siis legenda siitä, etteivät kiinalaiset juo. Tosin se, etteivät he aina kestä alkoholia saattaa pitää paikkansakin. Joka tapauksessa missään en ole törmännyt niin pahaan painostukseen juomisen suhteen kuin virallisilla päivällisillä Kiinassa. Ulkomaalainen on suorastaan pakotettu juomaan jokaisen läsnäolijan kanssa etanolilta maistuvia riisiviinasnapseja pohjanmaan kautta (gan bei!). Väitän, ettei edes suomalaisilla ole toleranssia kyseistä myrkkyä vastaan. Sen ainoan kerran elämässäni kun olen vedonnut ns. heikompaan sukupuoleeni tapahtui eräillä puolivirallisilla illallisilla, kun halusin vaihtaa karmaisevan riisiviinan (baijiun) miedompaan olueen. Oluttakaan ei muuten sitten onnistu hörppäämään palan painikkeeksi ilman, että joutuu nostamaan maljan jonkun kanssa. Ei sitä nyt yksin mennä juomaan! Tapana on myös näyttää tarkkaan etukäteen, kuinka paljon olutlasista juodaan, ja miehet saavatkin siinä oivan tilaisuuden rehennellä hulauttaessaan koko pienen olutlasin tyhjäksi. Varaudu myös uteluihin siitä, kuinka monta tsingtaota pystyt kulauttamaan kurkustasi alas ennen kuin löydät itsesi lattialta kananluiden joukosta. Lopputulos tästä kaikesta nesteyttämisestä tietenkin on, että suhteet paranevat ja liikeasiat luistavat hyvin, kunhan joku vain muistaisi seuravana päivänä jotain. Se, joka kestää viinaa taitaa viedä koko potin kotiin. Ja kannattaa muistaa, että krapula ei kuitenkaan ole mikään este aamuviideltä nousemiselle ja tärkeille tapaamiselle aamutuimaan. Raskas työ vaatii raskaat huvit – ja päinvastoin.