Tai Shan on yksi Kiinan pyhimmistä vuorista. (Kuva: Radio86)x
Sinut on valittu osallistumaan Radio86:n käyttäjätutkimukseen. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa vain 2-3 minuuttia. Vastauksesi auttavat meitä parantamaan palvelujamme. Kiitos osallistumisestasi.
EiEn osallistu kyselyyn.
Radio86 kansainvälisesti:
English27.03.2009, 05:01 GMT
Vastauksena Kiinan muiden provinssien tarjoamille luonto- ja kulttuuri-ihmeille Shandongin provinssi kehuu, että sillä on yksi joki, yksi vuori ja yksi pyhimys. Tällä voidaan ylpeillä siksi, että kyseinen joki on luonnollisesti Keltainen joki, vuori Tài Shān ja pyhimys Konfutse. Tài Shān on tärkein Kiinan viidestä pyhästä taolaisesta vuoresta, ja vain tunnin ajomatkan päässä siitä on Konfutsen synnyinkaupunki Qùfū. Nämä kaksi kiinalaisesta sielunmaisemasta paljon kertovaa kohdetta voi siis kätevästi yhdistää samalle matkalle.
Tài Shānin merkitystä voi tuskin vähätellä; vuori kuuluu kiinalaisiin maailman syntyä kuvaaviin myytteihin ja siellä kerrotaan myös asustavan jumalatar Bixian, joka on tärkeä erityisesti maaseudun naisten keskuudessa. Tài Shān onkin maailman kiivetyin vuori, ja jo dynastioiden aikana keisarien piti kiivetä sille uhratakseen sen huipulla taivaalle sekä maalle. Tosin vain viisi keisaria pääsi huipulle asti, ja itse ymmärrän epäonnistuneita varsin hyvin. Tài Shān on nimensä mukaisesti kunnon vuori eikä mikään mäennyppylä, joten kiivettävää riittää. Kuten monelle Kiinan suosituista vuorista myös Tài Shānille kiivetään rappusia pitkin. Kaiken kaikkiaan eri korkuisia ja levyisiä rappusia on 6660, ja sen kyllä tuntee jaloissaan hyvin pian. Pahinta on, että ohi viilettää kepein askelin kumarassa kulkevia mummoja, jotka ovat menossa uhraamaan matkan varrelle rakennettuihin, mm. Bixialle omistettuihin temppeleihin. Kiipeäminen ei siis ole pelkkää rappusta, vaan matkalla voi nauttia virvokkeita idyllisissä teehuoneissa tai kurkistaa sisään suitsukkeilta tuoksuviin temppeleihin. Häpeän myöntää, että suomalainen sisuni petti pahasti ja tartuin tarjolla olevaan mahdollisuuteen mennä köysiradalla puolesta välistä ylös huipulle asti. Sanotaan, että jos kiipeää Tài Shānille elää 100-vuotiaaksi, joten olen hieman huolissani omasta kohtalostani.
Konfutse ja Mao ovat molemmat ihmetelleet maailmaa Tai Shanin huipulta. (Kuva: Radio86)Muuten huipulle kiipeäminen kestää n. 3-4 tuntia, riippuen tietenkin omasta kunnosta ja sisukkuudesta. Saavuttaessasi vuoren huipun, näkymät kyllä korvaavat kiipeämisen vaivat. Tài Shānin huippu on laakea, ja siellä on mm. Jadekeisarin temppeli sekä muita kauniita temppeleitä ja muistomerkkejä, jotka luovat paikalle eteerisen, jopa ylimaallisen tunnelman. Ympärillä levittäytyy vuoristoinen postikorttimaisema, jossa huiput ja laaksot katoavat hiljalleen leijailevan usvan keskelle. Tài Shānin huippu innoitti aikoinaan Konfutsen sanomaan ”maailma on pieni” ja Mao Zedongin lausahtamaan legendaarisesti ”itä on punainen”. Monet haluavat todistaa auringonnousun Tài Shānin huipulta, ja huipun hotelleissa voikin kätevästi yöpyä. Muuten kannattaa majoittua vuoren juurella sijaitsevassa Tài'ānin pikkukaupungissa, jossa hotelli- ja hintavalikoimakin on suurempi.
Konfutsen temppelissä on oppineiden patsaita mäntyjen varjoissa. (Kuva: Björn Olstad)Tài'ānin kaupungista kannattaa mennä bussilla Qùfūun, toiseen ”pikku kaupunkiin”, jonka muinaisella asukkaalla on ollut käsittämätön vaikutus kiinalaiseen kulttuuriin. Qùfūssa nimittäin syntyi Kiinan ehkä suurin ajattelija ja yhteiskuntafilosofi Konfutse (551-479 eaa.). Qùfū on keskittynyt lähes kokonaan Konfutsen temppelin ja Kongin suvun vanhan asuinkompleksin ympärille, joka käsittää jopa 1/5 koko kaupungin keskustasta. Vierekkäin sijaitsevat Konfutsen asuin- ja temppelikompleksit (Kǒng Miào ja Kǒng Fǔ) ovat rauhallisia ja perinteiseen kiinalaiseen tyyliin rakennettuja varjoisine pihoineen sekä punaisine rakennuksineen. Jokainen dynastia on rakentanut oman osansa halutessaan kunnioittaa suuren ajattelijan muistoa. Rakennukset on siten rakennettu eri aikakausina, mutta pääosin Ming- ja Qing-dynastioiden aikana. Temppelissä sijaitsevan ”Aprikoosi terassin” paikalla itse Konfutsen sanotaan opettaneen oppilaitaan. Kaiken kaikkiaan paikka ei sinänsä erotu monista muista Kiinan vanhoista rakennuskomplekseista, mutta se kertoo hyvin Konfutsen tärkeydestä sekä hänen perillistensä, Kong - perheen vallasta ja arvostuksesta läpi vuosisatojen.
Temppeli- ja asuinkompleksista pohjoiseen sijaitsee 200 hehtaarin laajuinen Konfutsen metsä (Kǒng Lín), joka on itse asiassa myös hautausmaa. Sinne on haudattu Konfutsen lisäksi myös hänen jälkeläisiään jopa 2000 vuoden ajan. Puistossa kerrotaan olevan ainakin 100 000 puuta, jotka on istutettu Konfutsen oppilaiden toimesta. Mestarin hautaa vartioivat kivipantterit sekä jättimäiset suojelijapatsaat, mutta itse hauta on suhteellisen vaatimaton ollakseen suurmiehen viimeinen leposija.
Konfutsen metsän hautoja vartioivat kivipatsaat. (Kuva: Björn Olstad)Filosofin poikien haudat löytyvät myös läheltä. Lukuisat muut haudat, temppelit ja paviljongit löytyvät sieltä täältä laajan puiston sypressien ja mäntyjen varjoista. Konfutsen metsässä on myös hyvin rauhallinen tunnelma, ja ainakin se on hieman erilainen vierailukohde kokeneellekin Kiinan matkaajalle.
Qùfū on nimetty yhdeksi Kiinan 24 kulttuurikaupungista ja vuonna 1994 Konfutsen temppeli, kartano ja hautausmaa pääsivät UNESCO:n maailmanperintölistalle.
Teksti: Anniina Koivula